TALOUSARVIOALOITE 1204/2002
vp
TAA 1204/2002
vp - Ola Rosendahl /r
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Liljendalin
Sävträsketin ja Hopomträsketin sekä Lapinjärven
kunnostamiseen
Eduskunnalle
Itä-Uudellamaalla on yli 30 kunnostustarpeessa olevaa
järveä. Näistä tärkeimpiä kohteita
ovat mm. Askolan Etu- ja Takajärvi, Liljendalin Hopomträsket
ja Sävträsket, Myrskylän Valkjärvi sekä Lapinjärven
Lapinjärvi. Suurimpana ongelmana järvissä on
rehevöityminen ja sen aiheuttamat leväkukinnat
ja virkistysarvon heikkeneminen. Tärkeimpänä kunnostusmenetelmänä on käytetty
tehokalastusta, joka on todettu tehokkaaksi ja riskittömäksi
menetelmäksi. Kunnostuksiin liittyy yleensä vesistön
kuormituksen vähentäminen, joka vaikuttaa myös
koko vesistöalueen tilaan ja vähentää osaltaan
Itämereen kohdistuvaa kuormitusta. Kunnostushankkeet toteutetaan
ja rahoitetaan yhteistyössä esimerkiksi kuntien,
vesiensuojeluyhdistysten ja osakaskuntien kanssa. Hankkeilla on
myönteinen vaikutus myös kylien elinvoimaisuuteen
ja matkailuun. Valtio rahoittaa näitä hankkeita
ympäristötyömäärärahoista.
Esimerkiksi Liljendalin Sävträsket on tärkeä lintuvesi,
joka viime vuosien aikana on kasvanut osittain umpeen. Järven
kunnostuksesta saatava hyöty virkistyskäytölle,
kalastolle ja maisemalle on huomattava ja se tukee Sävträskin
kylän kehittämistä sekä säilymistä elävänä.
Kunnostus ei vaaranna järven merkitystä lintuvetenä.
Lapinjärven pinnan nostosta on kulunut 14 vuotta. Hyötyvaikutukset
eivät ole vastanneet odotuksia, koska kunnostustyö jäi
tavallaan kesken rantojen ruoppauksen ja järveen tulevien
ravinteiden ehkäisyn osalta. Vähävesistöisellä alueella
järven kunnostus on erittäin tärkeää. Kunnostuksesta
on tehty yleissuunnitelma.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 35.10.77 lisäyksenä 1 000 000
euroa Liljendalin Sävträsketin ja Hopomträsketin
sekä Lapinjärven kunnostamiseen.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002