TALOUSARVIOALOITE 1216/2001 vp

TAA 1216/2001 vp - Kari Uotila /vas ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Leppävaaran kaupunkiradan jatkamiseen

Eduskunnalle

Kaupunkirata Helsinki—Huopalahti—Leppävaara ja sille suunniteltu jatke Espoon keskukseen on osa pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmän kehittämistä. Neliraiteinen rata parantaa oleellisesti liikennepalveluja. Kaupunkiradan tavoitteena on joukkoliikenteen kulkumuoto-osuuden kasvattaminen Turuntien suunnalla. Tärkeimpänä tekijänä tavoitteen saavuttamisessa on raideliikenteen nopeampi ja säännöllisempi sekä palvelutasoltaan parempi joukkoliikennetarjonta. Kaupunkiradan arvioidaan myös vähentävän liikenteen päästöjä vaikutusalueellaan.

Kaupunkiratahankkeessa kaksiraiteisen radan yhteyteen rakennetaan kaksi lisäraidetta, minkä ansiosta lähi- ja kaukoliikenne voidaan erottaa omille raiteilleen. Lähiliikenteessä voidaan saavuttaa lähes metromainen palvelutaso lisäämällä junavuoroja ja parantamalla liityntäliikenneyhteyksiä. Myös asemien palvelutaso ja turvallisuus paranevat. Hankkeen ansiosta voidaan lisätä myös junien kaukoliikennettä.

Kaupunkiradan osuus Helsinki—Huopalahti—Leppävaara on valmistunut eräitä liityntäliikennejärjestelyjä lukuun ottamatta ja se on avattu liikenteelle. Radan kustannukset olivat noin 930 miljoonaa markkaa. Kaupunkiradan jatke Leppävaarasta Espoon keskukseen on rakennuskustannuksiltaan noin 650 miljoonan markan hanke. Sen toteuttaminen tulee käynnistää mahdollisimman pian.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.40.77 lisäyksenä 1 500 000 euroa Leppävaaran kaupunkiradan jatkeen suunnittelemiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Kari Uotila /vas
  • Jouko Jääskeläinen /kd
  • Tuula Haatainen /sd
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Paula Kokkonen /kok
  • Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
  • Markku Markkula /kok
  • Klaus Hellberg /sd
  • Riitta Prusti /sd
  • Risto Kuisma /rem
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Tanja Karpela /kesk
  • Matti Vanhanen /kesk
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Ilkka Taipale /sd
  • Margareta Pietikäinen /r
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Matti Saarinen /sd
  • Christina Gestrin /r
  • Lasse Virén /kok
  • Hanna Markkula-Kivisilta /kok
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Raija Vahasalo /kok
  • Tarja Kautto /sd