TALOUSARVIOALOITE 1228/2002 vp

TAA 1228/2002 vp - Päivi Räsänen /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen syrjäytymistä ehkäisevän nuorten työpajatoiminnan tukemiseen

Eduskunnalle

Maamme talous on saatu jaloilleen laman jälkeen, mutta syrjäytymiskehityksessä ei näy käännettä. Kunnat kamppailevat talousvaikeuksissa, ja siksi säästölistalla ovat jo pitkään olleet lasten, nuorten ja perheiden palvelut sekä ennalta ehkäisevä toiminta. Säästöt ovat johtaneet ongelmien kärjistymiseen sekä syrjäytymisen lisääntymiseen. Tämän kehityksen katkaisemiseksi valtion tulisi tukea kuntien mahdollisuuksia toteuttaa syrjäytymisen vastaisia hankkeitaan.

Eri kunnissa on käynnistetty nuorten työpajatoimintaa nuorten työttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Toiminta kamppailee kuitenkin rahapulan kanssa. Tulijoita olisi enemmän kuin on varaa ottaa sisään. Arviolta neljän miljoonan euron lisäavustus takaisi työpajojen tehokkaan toiminnan. Yhteiskunnan kannalta kallein vaihtoehto on kuitenkin se, että nuori syrjäytyy.

Nuorten työpajatoiminta perustuu nuorten 17—24-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen ja jo opittujen taitojen ylläpitämiseen. Työpajojen toiminnassa painottuvat usein käden työt, kuten auton korjaaminen ja metallityöt sekä ompelu- ja puutarhatyöt. Työpaja tarjoaa nuorille työkokemusta, apua ammatinvalinnassa, työvoimakoulutusta sekä oppilaitosten opiskelijoille työharjoittelupaikkoja. Työpaja on työpaikka, jossa on sovittuja sääntöjä ja työaika, 32,5 tuntia viikossa. Työpajalle hakeudutaan töihin joko työvoimatoimiston kautta tai suoralla yhteydenotolla. Työpaja on myös tukipiste, josta saa apua elämänhallintaan ja työelämään sijoittautumiseen, tukea koulutukseen hakeutumisessa sekä neuvoja asunto-, perhe- ja toimeentuloasioissa.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.99.51 lisäyksenä 4 000 000 euroa syrjäytymistä ehkäisevän nuorten työpajatoiminnan tukemiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Päivi Räsänen /kd