TALOUSARVIOALOITE 123/2010 vp

TAA 123/2010 vp - Pietari Jääskeläinen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työmarkkinatuen nostamiseen

Eduskunnalle

Nykyisellä hallituskaudella työmarkkinatukeen ei ole tehty minkäänlaisia tasokorotuksia, vaikka tuen ostovoimasta on kadonnut yli 30 % kymmenen viime vuoden aikana. Hallituksen vuoden 2011 talousarvioesityksessä ei myöskään esitetä tasokorotuksia. Kuitenkin hallituksen vihreä verouudistus aiheuttaisi toteutuessaan vähintään 120—240 euron vuosikorotukset asumismuodosta riippuen. Lisäksi alv:n nostaminen ja monet muut vero- ja käyttömenokustannukset ovat voimakkaassa kasvussa.

Vaikka Suomen taloudellinen tilanne on elpymässä, taloudellisessa ahdingossa elävien ihmisten määrä tulee yhä kasvamaan. Näyttää vakavasti siltä, että yhteiskunta ei pysty takaamaan kaikille ihmisille työtä. Meillä on yli 300 000 työtöntä. Joka neljäs nuori on työtön. Yhä useampi joutuu tulemaan toimeen pelkällä työmarkkinatuella. Tämä tulee johtamaan suhteellisen köyhyyden yhä voimakkaampaan kasvuun.

Jos ei työtä pystytä järjestämään, yhteiskunnan on turvattava työttömälle ihmiselle kohtuullinen perusturva ja ihmisarvoinen elämä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon momentille  33.20.52 lisäyksenä 151 639 000 euroa työmarkkinatuen nostamiseen budjettiperusteisesti 30 euroon päivältä.

Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 2010

  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Pertti Virtanen /ps