TALOUSARVIOALOITE 124/2012 vp

TAA 124/2012 vp - Antti Kaikkonen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen siirtoviemärihankkeisiin

Eduskunnalle

Kunnat ovat joutuneet panostamaan viime vuosina suuria summia ympäristönsuojelutoimenpiteisiin. Usein syynä tähän ovat mm. kunnan alueella sijaitsevat tärkeät pohjavesialueet. Maaseudun ja muiden alueiden vesihuolto-ongelmien ratkaiseminen uudistuneen vesihuoltolainsäädännön ja jätevesiasetuksen edellyttämällä tavalla edellyttää myös valtion aktiivista osallistumista hankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen.

Hallitusohjelmassa luvataan edistää haja-asutusalueen jätevesisäädösten toimeenpanoa tiedottamisen ja neuvonnan resurssien turvaamisen kautta sekä edistämällä siirtoviemärihankkeita. Tämä näkemys oli kirjattu myös edellisen eduskunnan asiaa koskevaan mietintöön. Ympäristövaliokunta on toistuvasti kiinnittänyt huomiota siirtovesiviemäreiden merkitykseen ympäristönsuojelussa. Hallituksen osoittamat määrärahat siirtoviemärihankkeisiin ovat täysin riittämättömät. Uusiin hankkeisiin ei ole rahoitusta.

Siirtoviemärihankkeiden toteuttaminen on perusteltua jätevedestä aiheutuvien ympäristöhaittojen vähentämiseksi sekä vesialueiden suojelemiseksi. Siksi valtion rahoitusta tarvitaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  35.10.61 lisäyksenä 10 000 000 euroa siirtoviemärihankkeiden käynnistämiseen ja toteuttamiseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Mikko Savola /kesk
  • Ari Torniainen /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Annika Saarikko /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Markus Lohi /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Jari Leppä /kesk