TALOUSARVIOALOITE 1262/2001 vp

TAA 1262/2001 vp - Anu Vehviläinen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen karjalankielisen kirjallisuuden ja karjalan kieltä edistävien järjestöjen tukemiseen

Eduskunnalle

Karjalan kieli on itämerensuomalaisista kielistä lingvistisesti lähimpänä suomen kieltä. Suomen nykyisellä alueella karjalan kieltä käytetään vanhastaan Ilomantsin ja Suomussalmen itäisimmissä osissa. Karjalan kieltä äidinkielenään puhuvia lienee Suomessa tällä hetkellä noin 4 000—5 000 henkeä ja sitä ymmärtäviä runsaasti enemmän. Karjalan kielen edistämiseksi on perustettu yhdistys. Karjalan kielellä on julkaistu mm. joitakin kirjoja ja tällä hetkellä tehdään työtä yhtenäisen karjalan kirjakielen luomiseksi.

Suomi on sitoutunut Euroopan neuvoston Vähemmistökielisopimuksen ja Vähemmistöoikeuksien puitesopimuksen kautta edistämään ja tukemaan Suomen alueella puhuttuja vähemmistökieliä. Vaikka karjalan kieltä ei olekaan erikseen sopimuksissa mainittu, koskevat sopimukset myös karjalan kielen tukemista ja edistämistä.

Valtiovalta ei ole kuitenkaan tehnyt juuri mitään karjalankielisen väestön hyväksi. Tukitoimenpiteitä voisivat olla esimerkiksi karjalankielisen kirjallisuuden ja karjalan kieltä edistävien järjestöjen tukeminen.

Karjalaisella kulttuurilla on ollut ja on edelleen suuri merkitys koko kansalliselle kulttuurillemme. Tämän vuoksi karjalan kielen tukemisella olisi merkitystä myös laajemmin suomalaisen kulttuurin rikastamisessa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  29.90.50 lisäyksenä 170 000 euroa karjalankielisen kirjallisuuden ja karjalan kieltä edistävien järjestöjen tukemiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Erkki Kanerva /sd
  • Pekka Ravi /kok
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Matti Väistö /kesk