TALOUSARVIOALOITE 1293/2001
vp
TAA 1293/2001
vp - Raimo Vistbacka /ps
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen turkistarhojen
suojaus- ja turvajärjestelyihin
Eduskunnalle
Turkistarhat ovat viime vuosina kiihtyvällä vauhdilla
joutuneet eläinsuojelijoiksi itseään
nimittävien terroristien hyökkäysten
kohteiksi. EVR eli "Eläinten vapautusrintama" on järjestänyt
mielenosoitusten ohella yöllisiä iskuja turkistarhoille.
Näissä iskuissa on poltettu rakennuksia, päästetty
suuria määriä turkiseläimiä vapaiksi
ja sekoitettu tärkeitä eläinten kantakortteja. Vahingot
ovat nousseet mittaviksi ja karkuun päästetyt
eläimet ovat tehneet luonnossa suurta vahinkoa luonnonvaraisille
eläimille, kuten linnuille ja piennisäkkäille.
Kuitenkin pääosa karkuun päästetyistä metsästystaidottomista
eläimistä kuolee nälkään.
Elinkeinon harjoittamisen vapaus on perusoikeutena turvattu
hallitusmuodossa. Tämän vapauden ja oikeuden turvaaminen
on yhteiskunnan ja sen toimielinten tehtävä. Poliisi
on kuitenkin toistaiseksi ollut varsin tehoton ja kyvytön selvittämään,
saati estämään, edellä todettuja
terroritekoja lisääntyneistä valtuuksistaan
huolimatta. Tarhaajilla ei ole ollut eikä ole edelleenkään
muuta mahdollisuutta kuin yrittää omilla vartiointi-
ja turvatoimillaan ehkäistä ja ajoissa havaita
iskut.
Valitettavasti lähes poikkeuksetta perheyrityspohjalla
toimivilla tarhoilla eivät samat ihmiset jaksa kuukausimäärin
valvoa öitä ja tehdä päivisin
normaaleja töitään. Tämän
takia tulisi yhteiskunnan tulla tarhaajia vastaan avustuksin, joilla tarhoille
voitaisiin hankkia ja rakentaa sellaiset automaattiset hälytyslaitteistot,
että luvattomat öiset liikkujat havaittaisiin
ja hälytys tapahtuisi ilman fyysistä valvontaa.
Tarhaajille tämä investointi on kuitenkin useimmiten
liian kallis alalla vallinneen laman vuoksi sekä siksi,
että tarhoilta edellytetään monia muutoksia,
kuten salaojitusta ja uutena tulossa olevaa
häkkien koon suurentamista. Yhteiskunnalle nämä avustukset
eivät olisi kovin merkittävä satsaus,
mutta turkistarhauksen häiriöttömän
jatkumisen tuomat työpaikat sekä vero- ja vientitulot
ovat sen sijaan monissa kunnissa lähes elinehto.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
luvun 30.14 uudelle momentille 5 000 000
euroa avustuksiksi turkistarhoille riittävien valvonta-
ja turvajärjestelmien rakentamiseen terrori-iskujen ehkäisemiseksi.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001