TALOUSARVIOALOITE 1315/2001 vp

TAA 1315/2001 vp - Raimo Vistbacka /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Sykäräisen—Rahkosen paikallistien peruskorjaamiseen Ullavassa ja Toholammilla

Eduskunnalle

Keski-Pohjanmaalla Ullavan ja Toholammin kuntien alueella kulkeva Sykäräisen ja Rahkosen välinen paikallistie on lähes koko matkaltaan sorapintainen, mutkainen, mäkinen ja huonokuntoinen. Tiestä on peruskorjattu ja päällystetty pieni osuus Sykäräisen puoleisesta päästä. Tien varrella on asutusta ja Finnspring Oyj:n tuotantolaitokset. Tehtaalle on runsaasti raskasta hyötyliikennettä pullokuljetusten ym. takia, ja toiminta on voimakkaassa kasvussa. Yritysten toiminnan kannalta niin kuljetusten kuin työmatkojenkin takia olisi tärkeätä saada kyseinen tie turvalliseksi ja riittävän hyväkuntoiseksi myös raskaalle liikenteelle.

Tien peruskorjaamisesta on olemassa suunnitelmat, jotka päätyvät koko kunnostamattoman osuuden osalta noin 2,5 miljoonaan markkaan. Työt tulisi saada käyntiin jo vuoden 2002 alkupuolella, jotta tehtaiden kasvava toiminta ei kulkuyhteyksien heikkouden takia vaarantuisi.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.21 600 000 euroa Sykäräisen ja Rahkosen välisen paikallistien peruskorjaamiseen Ullavan ja Toholammin kuntien alueella.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Raimo Vistbacka /ps