TALOUSARVIOALOITE 1322/2001 vp

TAA 1322/2001 vp - Raimo Vistbacka /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen veteraanien ja kotirintamanaisten koti- ja ateriapalveluun

Eduskunnalle

Sotiemme veteraanit, heidän puolisonsa sekä kotirintamanaiset ovat tehneet pitkän ja raskaan päivätyön sekä Suomen vapauden säilyttämisessä että sotien jälkeisessä jälleenrakennuksessa ja nykyisten sukupolvien kasvattamisessa ja kouluttamisessa. Ilman heidän korvaamatonta toimintaansa ei Suomi olisi nykyisen kaltainen hyvinvointivaltio. Valtiovalta on vähitellen antanut taloudellista tunnustusta näille veteraaneille, mutta rahaakin tärkeämmäksi ovat jatkossa käymässä erilaiset rakkaassa kodissa asumisen turvaavat palvelut. Näitä ovat kotiapu sekä tarvittaessa ateriapalvelu. Näistä palveluista kunnat perivät tällä hetkellä varsin tuntuvan korvauksen, ja siksi monilla veteraaneilla, heidän puolisoillaan sekä kotirintamanaisilla ei ole pienten eläkkeiden takia taloudellisia edellytyksiä hankkia palveluja itselleen. Suoritettu kansaneläkkeen perusosan leikkaaminen on edelleen heikentänyt eläkeläisten taloudellista asemaa. Tämä puolestaan nopeuttaa heidän joutumistaan palvelutaloihin tai laitoshoitoon, mikä on heille itselleen huonompi vaihtoehto ja tulee myös yhteiskunnalle tuntuvasti kalliimmaksi.

Ratkaisuna tähän tilanteeseen tulisi kunnille taata mahdollisuus antaa kaikille sitä haluaville veteraaneille, heidän puolisoilleen ja kotirintamanaisille ilmainen kotiapu sekä myös ateriapalvelu. Kustannukset tulisi korvata kunnille täysimääräisinä, sillä muutoin tämä palvelu rasittaisi kohtuuttomasti köyhiä väestön ikääntymisestä kärsiviä kuntia. Toiminta toisi kuntiin myös kaivattuja uusia työpaikkoja kotipalvelun ja ruoan valmistus- ja jakelutyöhön.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  33.32.30 lisäyksenä 250 000 000 euroa kunnille maksettavaan ylimääräiseen valtionosuuteen korvauksena veteraanien, heidän puolisoidensa sekä kotirintamanaisten ilmaisesta kotiapu- ja ateriapalvelutoiminnasta.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Raimo Vistbacka /ps