TALOUSARVIOALOITE 1357/2002 vp

TAA 1357/2002 vp - Martti Tiuri /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Suomen Akatemian tutkimusmäärärahoihin

Eduskunnalle

Suomen Akatemialla on tärkeä tehtävä tiedekorkeakoulujen perustutkimuksen rahoittamisessa. Yhteiskunnan ja erityisesti yritystoiminnan kehittymisen edellytyksenä tietoyhteiskunnassa on, että perustutkimustietoa on riittävästi saatavissa ja perustutkimukseen investoidaan lisää samassa suhteessa kuin soveltavaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Suomen Akatemian määrärahat ovat kuitenkin jo usean vuoden pysyneet entisellään, vaikka samaan aikaan yritysten tuotekehitysinvestoinnit ovat kasvaneet jyrkästi ja opiskelijoiden määrää tiedekorkeakouluissa mm. ICT-alalla on lisätty merkittävästi, mikä edellyttäisi vastaavaa perustutkimukseen panostamista. Suomen tulevan menestymisen kannalta on välttämätöntä, että Suomen Akatemian tutkimusmäärärahoja nostetaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.88.50 lisäyksenä 5 000 000 euroa Suomen Akatemian tutkimusmäärärahoihin.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Martti Tiuri /kok
  • Markku Markkula /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Matti Vanhanen /kesk
  • Tanja Karpela /kesk