TALOUSARVIOALOITE 1437/2002 vp

TAA 1437/2002 vp - Jukka Vihriälä /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Siirtolaismuseon perustamiseen Peräseinäjoelle

Eduskunnalle

Turussa vuodesta 1970 toimineella Siirtolaisinstituutilla on ollut sivutoimipiste Peräseinäjoella vuodesta 1993 lähtien. Jo 1970-luvulla Peräseinäjoella syntyi ajatus Siirtolaismuseosta. Vuosien myötä tarve on kasvanut. Suomi onkin viimeisimpiä kansalaisiaan suurin joukoin luovuttaneita Länsi-Euroopan maita, joilla ei ole asialle omistautunutta erikoismuseota eikä siirtolaiskulttuurin omaa esiintymistilaa.

Siirtolaisinstituutin tehtävänä on kerätä ja tallentaa siirtolaisuuteen liittyvää aineistoa, jota on kertynyt runsaasti museotoiminnan aloittamista varten. Instituutilla on myös kirjasto- ja rekisteröintipalveluja. Museossa kävijät voivat hyödyntää näitä. Lisäksi sukututkimukseen liittyvää tietoa saa runsaasti museon informaatiopisteestä.

Tutkimustoiminta jatkuisi museon kautta siten, että museolla suoritetaan ympäröivän alueen tarpeesta nousevaa siirtolaisuus-, muuttoliike- ja aluekehitystutkimusta koulutuksen rinnalla. Tarkoituksena on luoda nykyaikainen museo-, informaatio- ja tutkimuskeskus sekä samalla kantaväestölle suomalaisten ja heidän jälkeläistensä kohtaamispaikka.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.90.32 lisäyksenä 100 000 euroa Siirtolaismuseon perustamiseen Peräseinäjoelle.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Harry Wallin /sd
  • Pertti Mäki-Hakola /kok
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk