TALOUSARVIOALOITE 1491/2002 vp

TAA 1491/2002 vp - Raimo Vistbacka /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen partisaanien uhrien korvauksiin

Eduskunnalle

Neuvostoliiton kanssa käydyn sodan aikana vuosina 1939—1945 joutuivat monet syrjäkylät Pohjois-Suomessa partisaanien tuhoiskujen kohteeksi. Kaiken kaikkiaan elossa olevia uhreja ja heidän omaisiaan oli vuonna 2000 noin 2 000, ja nuorimmat elossa olevat uhrit ovat tällä hetkellä 70-vuotiaita. Tiettävästi STM esittikin omassa talousarvioehdotuksessaan v. 2000 budjettiin miljoonan euron määrärahaa sotilasvammalain soveltamisalan laajentamiseksi siten, että se koskisi myös vuosina 1939—1945 Neuvostoliiton aseellisten erikoisjoukkojen hyökkäysten kohteeksi joutuneita henkilöitä, mikäli sairauden synty liittyy todennäköisesti mainitun hyökkäyksen aiheuttamaan poikkeukselliseen järkytykseen. Korvausta olisivat saaneet partisaanihyökkäyksissä kuolleiden omaiset ja hyökkäyksen kokeneet ihmiset. Valitettavasti valtiovarainministeriö poisti kyseisen määrärahan ministeriöiden välisten budjettineuvottelujen yhteydessä. Vuoden 2003 talousarvioesityksessä kyseistä määrärahaa ei enää tiettävästi ollut mukana, joten hanke näyttää hautautuneen byrokratiaan. Partisaanihyökkäysten uhreiksi joutuneet äidit ja lapset ovat kuitenkin eräs rankimmin sodasta kärsinyt kansalaisryhmä maassamme, ja siksi kyseinen määräraha tulisi saada sisällytettyä valtion vuoden 2003 talousarvioon.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.22.50 lisäyksenä 1 000 000 euroa vuosina 1939—1945 Neuvostoliiton aseellisten erikoisjoukkojen hyökkäysten kohteeksi joutuneille ja heidän omaisilleen maksettaviin korvauksiin ja

että momentin perusteluihin lisätään, että määrärahaa saa käyttää myös vuosina 1939—1945 Neuvostoliiton aseellisten erikoisjoukkojen hyökkäyksen kohteeksi joutuneille henkilöille ja heidän omaisilleen maksettaviin korvauksiin tarkemmin erillisillä ohjeilla määritellyin perustein.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Raimo Vistbacka /ps