TALOUSARVIOALOITE 15/2001 vp

TAA 15/2001 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Puoluetukeen ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Poliittisen toiminnan tukeminen on ollut välttämätöntä, koska muuten puolueet saattaisivat hankkia tuloja epäilyttävin keinoin, niin kuin taannoisina vuosikymmeninä on todettu. Poliittiset puolueet ovat kuitenkin rappeutuneet, eikä kansa anna niille enää minkäänlaista arvostusta. Puoluekunnon palauttamiseksi olisi parasta järjestää nyt taloudellinen kurinpalautus ja pakottaa puolueet hankkimaan toimintavaransa osaksi omatoimisesti.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2002 talousarvion momentilta  23.27.50 7 000 000 euroa puoluetukeen ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Sulo Aittoniemi /alk