TALOUSARVIOALOITE 173/2008
vp
TAA 173/2008
vp - Matti Kangas /vas
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen uusien
kouluterveydenhoitajien palkkaamiseen
Eduskunnalle
Suomessa eletään epäinhimillisine
tehokkuusvaatimuksineen ja mielekkään elämän
yksiulotteisen markkinaehtoisen etsimisen seurauksena psyykkisesti
raskasta aikaa. Taide- ja taitoaineiden vähentäminen
kouluissa ja lasten näkeminen epäinhimillisinä mekaanisina
oppijoina sekä ulkoisesti asetettujen päämäärien
toteuttajina ei ole omiaan edistämään
lasten psyykkistä kehitystä vastuullisiksi ja
tunteviksi aikuisiksi. Lisäksi koululaisten terveys on
heikentynyt liikunnan puutteen ja niin sanotun roskaruuan ravintokäytön
lisääntymisen seurauksena.
Lapset oireilevat yhä aikaisemmassa vaiheessa ja mielenterveysongelmat
ovat lisääntyneet merkittävästi
aikuisväestön ja koululaisten keskuudessa. Valtiovarainministeriön
ja hallituksen yhdessä ajamaan yksiulotteiseen ideologiaan kuuluva
kurjistamispolitiikka on ahdistanut kunnat taloudellisesti ahtaalle,
vaikka samalla valtio velvoittaa kuntia huolehtimaan ihmisten arjen perustarpeiden
täyttämisestä, huolenpidosta ja hoivasta.
Hallituksen taantumuksellisen ja eriarvoistavan politiikan seurauksena
kunnat eivät kuitenkaan kykene täyttämään
valtion suosituksia ensinnäkään pätevien
kouluterveydenhoitajien palkkaamisessa.
Suurempien ongelmien aiheuttamien oireiden pahenemisen ehkäisyssä ja
hoidossa kouluterveydenhoitajat ovat ensimmäisiä ihmisiä,
kun opettajan taidot, aika ja voimat eivät riitä suurten luokkiensa
lasten oireiden hoitamisessa.
Auttavia mieliä, käsiä ja sydämiä on
lasten lähellä yksinkertaisesti liian vähän.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 33.60.30 lisäyksenä 5 000 000
euroa uusien kouluterveydenhoitajien palkkaamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008