TALOUSARVIOALOITE 174/2001 vp

TAA 174/2001 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtakunnallisen maatilamatkailun organisointiin

Eduskunnalle

Maaseudulla on alkanut viime aikoina mennä vähän paremmin kuin vuosiin. Maaseutu kohentaa ulkoista ilmettään, ja kaupunkilaiset alkavat tuntea yhä enemmän tervettä mielenkiintoa sinne, mistä suurin osa puhtaista elintarvikkeista saadaan.

Moni haluaisi viettää osan lomastaan maaseutumatkailun piirissä. Tasokas tarjonta on kuitenkin kovin hajanaista, vaikka kyseessä olisi myös merkittävä tulonlähde maaseudulle ihmisten toisiinsa tutustumisen lisäksi. Tulisi suunnitella organisaatio tasokkaan tarjonnan tuomiseksi kaupunkilaisserkun saataville.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon luvun  30.14 uudelle momentille 1 000 000 euroa valtakunnallisen maatilamatkailun organisointiin.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Sulo Aittoniemi /alk