TALOUSARVIOALOITE 193/2012 vp

TAA 193/2012 vp - Seppo Kääriäinen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen

Eduskunnalle

Vuoden 2013 budjettiesityksessä maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemisesta leikataan 7 %, 150 000 euroa. Maanpuolustusjärjestöillä on tärkeä rooli vapaaehtoisen maanpuolustustyön järjestämisessä, reserviläisten koulutuksessa puolustusvoimien tukena ja maanpuolustustahdon ylläpitämisessä. Erityisenä haasteena on houkutella nuorempia ikäluokkia mukaan arvokkaaseen maanpuolustustyöhön.

Vapaaehtoisen maanpuolustustyön tarve on jatkossa kasvamassa, sillä julkisia puolustusmäärärahoja on merkittävästi leikattu, joukko-osastoja ja varuskuntia lakkautetaan sekä kertausharjoituksia vähennetään. Tätä taustaa vasten on perusteltua pitää kiinni maanpuolustusjärjestöjen rahoituksesta hallituksen nyt toteuttaman määrärahavähennyksen asemesta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  27.10.50 lisäyksenä 150 000 euroa maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Mikko Savola /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk