TALOUSARVIOALOITE 197/2002 vp

TAA 197/2002 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen akankannon maailmanmestaruuskisojen valmennusmäärärahaan

Eduskunnalle

Suomessa keksitään enemmän tai vähemmän hulluja asioita, niin kuin saappaanheiton, suutelemisen tai akankannon maailmanmestaruuskilpailuja. Lähtökohtana pitäisi olla, että jos jotakin kilpailtavaksi keksitään, siinä pitäisi myös kansallisesti pärjäillä. Niinpä suutelemisessa ja saappaanheitossa on pärjäilty jotensakin, mutta akankannossa asiat ovat menneet poskelleen. Virolaiset tulevat ja murjovat meidät mennen tullen.

Ei auta muu kuin myöntää määräraha valmennukseen, palkata valmentaja ja koota valmennusryhmä akankantoon sopivista pariskunnista. Mottona voisi olla vaikka, että kiukkuinen, kevyt ja kuivakas eukko on köykäinen kannettava.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.98.50 150 000 euroa valmennusryhmän perustamiseen ja valmentajan palkkaamiseen virolaisten lyömiseksi vuoden 2004 akankannon maailmanmestaruuskisoissa.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Sulo Aittoniemi /alk