TALOUSARVIOALOITE 198/2007 vp

TAA 198/2007 vp - Jyrki Kasvi /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin

Eduskunnalle

Tämä talousarvioaloite on Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan yhteiseksi aloitteekseen hyväksymä aloite.

Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella on noin 100 000 asukasta järjestetyn vesihuollon ulkopuolella. Asukastiheys ja rakentamispaine ovat suuria Uudenmaan maaseudulla etenkin työssäkäyntietäisyydellä suurimmista kaupungeista. Itämeren suojelu ja maaseudun vaikeiden vesihuolto-ongelmien ratkaiseminen vesihuoltolainsäädännön edellyttämällä tavalla edellyttävät valtion osallistumista hankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen.

Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella on haja-asutuksen vesihuoltotoimenpiteiden investointitarpeeksi arvioitu noin 41 milj. euroa vuodessa. Alueen luonto-olosuhteiden ja runsaan kyläasutuksen vuoksi maaseudun vesihuolto-ongelmat ovat poikkeuksellisen suuria. Monin paikoin pohjaveden fluoridi- ja radonpitoisuudet ylittävät juomavedelle asetetut terveydelliset laatuvaatimukset. EU:n tukia ei ole juurikaan tällä alueella käytettävissä. Uudenmaan ympäristökeskuksella oli v. 2006 käytettävissä 0,58 milj. euroa yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteiden avustuksiin, mutta tarve olisi keskimäärin 8,2 milj. euroa vuodessa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  30.50.31 lisäyksenä 7 400 000 euroa Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin myönnettävien avustusten lisäämiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Merja Kuusisto /sd
  • Tarja Tallqvist /kd
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Thomas Blomqvist /r
  • Johanna Karimäki /vihr
  • Mikaela Nylander /r
  • Matti Saarinen /sd
  • Leena Harkimo /kok
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Sanna Perkiö /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Tapani Mäkinen /kok
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Maria Guzenina-Richardson /sd
  • Outi Mäkelä /kok