TALOUSARVIOALOITE 209/2012 vp

TAA 209/2012 vp - Anne Louhelainen /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistyksen toiminnan tukemiseen

Eduskunnalle

Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistys on perustettu v. 1990. Nykyinen jäsenmäärä on n. 650. Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistys ry:llä on koirien, kissojen ja muiden pienten lemmikkieläinten talteenottosopimus Lahden, Nastolan, Orimattilan, Heinolan ja Sysmän, Hollolan kanssa. Toiminta on arvokasta ja tarvitsee tukea jatkaakseen tärkeätä työtä eläinten eteen.

Yhdistyksellä on vuoden 2004 lopulla valmistunut 555m2 löytöeläintalo Lahdessa Jokimaalla. Talossa on yhdistyksen toimisto, 32-paikkainen vastaanottotila ja 16-paikkanen sairasosasto sekä oleskelutilat noin 130 kissalle ja muille pieneläimille. Koirapaikkoja on 10. Yhdistys tarvitsee tukea tilojen ylläpitoon ja remontoimiseen, sekä riittävän henkilökunnan palkkaamiseen.

Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistyksessä otetaan vuosittain talteen noin 500 kissaa, 250 koiraa ja 30 muuta pieneläintä. Eläinsuojelulaki velvoittaa säilyttämään löytöeläintä 15 vuorokautta, jonka aikana pyritään löytämään eläimen alkuperäinen omistaja. Jos omistajaa ei löydy, eläimelle etsitään uusi vastuuntuntoinen koti. Yhdistys ohjaa loukkaantuneet luonnonvaraiset eläimet luonnonvaraisten eläinten hoitajalle.

Yhdistys rahoittaa toimintansa pääasiassa lahjoitusvaroin ja suurin osa työstä tehdään vapaaehtoistyönä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  30.30.20 lisäyksenä 50 000 euroa Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistyksen toiminnan tukemiseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Anne Louhelainen /ps