TALOUSARVIOALOITE 219/2012 vp

TAA 219/2012 vp - Eeva-Maria Maijala /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen sodan vuoksi alaikäisinä rintamapalvelun luonteisissa palvelu- ja vartiointitehtävissä toimineiden kuntoutukseen

Eduskunnalle

Kuluneina vuosina eri sotien takia kohtuuttomasti kärsimään joutuneiden ihmisten asiat ovat nousseet voimakkaasti esille sotaan ajautuneissa Euroopan maissa ja myös muualla maailmassa. Erilaisten hankkeiden ja korvausjärjestelmien puitteissa valtiovallat ovat maksaneet rahallisia korvauksia tai antaneet muunlaista hyvitystä sodasta kärsineille. Toisen maailmansodan sotatapahtumiin osallistuneille maksettavat korvaukset on suoritettava lähivuosina, mikäli niitä ylipäänsä aiotaan maksaa.

Suomessa sotaveteraanien sekä Lotta Svärd -järjestössä toimineiden naisten isänmaan vapauden hyväksi tekemä työ nauttii yleistä arvostusta. Kuitenkin Suomessa tulisi muistaa myös alaikäisten sodan vaarallisissa tehtävissä usein perheestään erossa isänmaamme hyväksi antama panos. Näiden Suomen vapauden hyväksi panoksensa antaneiden ihmisten tekemä työ on tunnustettava ja hyvitettävä yhteiskunnassamme. Nämä sodan vaikeissa ja vaarallisissa oloissa sotatoimialueilla toimineet ihmiset, jotka ovat jo nyt iäkkäitä, odottavat oikeutetusti, että heidän panoksensa tunnustetaan ja hyvitetään.

Kansalaisjärjestö Jatkosodan Siviiliveteraanit ry:n piirissä tehtiin vuoden 2008 aikana alustava selvitys sodan vuoksi alaikäisinä rintamapalvelun luonteisissa palvelutehtävissä ja aseellisessa vartioinnissa toimineiden, vuosina 1927—1932 syntyneiden vielä elossa olevien miesten määrästä. Määrä arvioitiin n. 200 henkilöksi. Luonnollisen poistuman vuoksi määrä on tuostakin vielä pienentynyt.

Nämä alaikäiset pojat joutuivat sota-aikana monenlaisiin sotaan liittyviin töihin tilanteissa, jotka olivat hengenvaarallisia. Partisaani- ja desanttivaaran alueilla heille jaettiin aseita, ja he joutuivat yövartiovuoroihin suojelemaan kyläläisiä tai heillä oli heinäpelloilla työskennellessään ase turvanaan. He toimivat myös mm. kenttävartioiden lähetteinä ja ilmantorjuntaosastojen juoksupoikina ja joutuivat paikoitellen hoitamaan mm. viljan, sotavankien ja jopa kaatuneiden ruumiin kuljettamisen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  33.50.57 lisäyksenä 300 000 euroa sodan vuoksi alaikäisinä rintamapalvelun luonteisissa palvelutehtävissä ja aseellisessa vartioinnissa toimineiden henkilöiden kuntoutukseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Eeva-Maria Maijala /kesk
  • Simo Rundgren /kesk