TALOUSARVIOALOITE 223/2002 vp

TAA 223/2002 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Metsätalouden edistämis- ja valvontaorganisaatioiden valtionapuun ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Eräässä toisessa aloitteessa on esitetty Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiolle tulevien määrärahojen vähentämistä. Nyt käsiteltävällä momentilla 30.31.42 rahoituksen kohteena ovat myös itse metsäkeskukset, joita perusteluissa mainostetaan yksityismetsänomistajien tietynlaisina edunvalvojina. Metsäkeskusten ja metsänhoitoyhdistysten toiminta on kuitenkin muuttunut rahankeräykseksi ja itse metsien hoitaminen on jäänyt toissijaiseksi. Metsänomistajat maksavat kasvavia metsänhoitomaksuja eivätkä saa käytännössä mitään vastineeksi paitsi sertifikaatteja. Rahaa on vähennettävä Tapion lisäksi myös metsäkeskuksilta.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2003 talousarvion momentilta  30.31.42 3 000 000 euroa metsätalouden edistämis- ja valvontaorganisaatioiden valtionapuun ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Sulo Aittoniemi /alk