TALOUSARVIOALOITE 223/2012 vp

TAA 223/2012 vp - Pirkko Mattila /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen maatalousyrittäjien lomituspalvelujen turvaamiseen ja lomaoikeuden laajentamisen suunnitteluun

Eduskunnalle

Maaseudulla eletään monella tapaa murrosaikoja. Maatalousyrittäjien määrän vähenemisen myötä tilakoot suurenevat ja työmäärä sekä työn rasittavuus lisääntyy. Epävarma tulevaisuus lisää henkistä rasittavuutta. Siten tarve loman pitämiseen ja työstä irrottautumiseen on entistä tärkeämpää. Maatalousyrittäjä on pääsääntöisesti kiinni työssään seitsemänä vuorokautena viikossa.

Työssä jaksamisen parantamiseksi ja muiden ammattiryhmien tasapuolisuuden kohtaamiseksi tulee maatalouteen kotieläintiloille luoda juhlapyhävapaajärjestelmä. Tämä tarkoittaisi sitä, että joka vuosi viljelijä saisi yhden juhlapyhävapaapäivän. Kun niitä karttuisi viisi päivää viiden vuoden aikana, viljelijällä olisi oikeus pitää juhlapyhävapaa vuoden jonkin juhlapyhän aikaan, esimerkiksi jouluna, uutena vuotena, loppiaisena, pääsiäisenä, juhannuksena tai pyhäinpäivän aikaan. Aluksi järjestelmä tulisi porrastaa, jotta ikääntyneimmät viljelijät pääsevät ensin, ja siitä vähitellen laajentaa koko viljelijäkuntaan. Tämä lisää merkittävästi lomittajien tarvetta, joten sitä ei ole mahdollista kerralla ulottaa kaikille.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  33.80.40 lisäyksenä 1 300 000 euroa maatalousyrittäjien lomituspalvelujen turvaamiseen ja lomaoikeuden laajentamisen suunnitteluun.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Pirkko Mattila /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Juha Väätäinen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Hanna Mäntylä /ps