TALOUSARVIOALOITE 229/2010 vp

TAA 229/2010 vp - Ilkka Kantola /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Metsähallituksen luontopalveluiden opastustoimintaan

Eduskunnalle

Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa kansallispuistoja ja muita luonnonsuojelualueita, valtion retkeilyalueita ja erämaa-alueita. Luontopalvelut on Suomen merkittävin maksuttomien retkeilypalvelujen tuottaja. Vuonna 2009 kansallispuistoissa oli 1 943 500 käyntiä ja kaikissa Metsähallituksen hoidossa olevissa virkistyskohteissa yhteensä 4,7 miljoonaa käyntiä. Hallituksen esittämät leikkaukset luontopalveluiden rahoitukseen uhkaavat näiden tärkeiden ja suosittujen palveluiden saatavuutta.

Kansallispuistojen ja valtion retkeilyalueiden palveluiden on tutkimuksissa todettu vauhdittavan maakuntien taloutta. Alueilla on myös selvät hyvinvointivaikutukset. Nyt uhkana on rahoituksen niukkuuden vuoksi muun muassa Saaristomeren kansallispuiston opastuskeskus Sinisimpukan ja Teijon luontotalon sulkeminen. Uuden Selkämeren kansallispuiston perustaminen lounaiseen Suomeen ei saa merkitä jo olemassa olevien ja hyvin toimivien kohteiden sulkemista.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon momentille  35.10.52 lisäyksenä 3 000 000 euroa Metsähallituksen luontopalveluiden opastustoimintaan.

Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 2010

  • Ilkka Kantola /sd