TALOUSARVIOALOITE 233/2010
vp
TAA 233/2010
vp - Saara Karhu /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Pirkanmaalle
alueellisten investointien ja teemahankkeiden rahoitukseen
Eduskunnalle
Pirkanmaalla erityisen tärkeää on
alueen kilpailukyvyn parantaminen ja kansalaisten liikkumismahdollisuuksien
turvaaminen. Tämä edellyttää liikenneväylien
rakentamiseen ja ylläpitoon osoitettavien määrärahojen
merkittävää korotusta. Liikennesuoritteilla
mitattuna Pirkanmaa on maan toiseksi suurin heti Uudenmaan jälkeen.
Liikenteen perusväylänpidossa tieliikenteessä alueellisten
investointien ja teemahankkeiden määräraha
on hankkeisiin nähden alimitoitettu ja käyttökohteet
muuttumassa. Budjettiesityksessä alueellisiin investointeihin
ja teemahankkeisiin on osoitettu koko maassa 62,3 miljoonaa euroa. Kuluvana
vuonna määräraha on ollut 55,8 miljoonaa
euroa, ja vuoden 2009 toteutuma oli 95,6 miljoonaa euroa.
Tähän asti teemahankkeilla on voitu parantaa liikenteen
sujumista ja liikenneturvallisuutta muun muassa ohituskaistoja ja
keskikaiteita rakentamalla. Nyt valtakunnallisiksi teemapaketeiksi
on määritelty satamien ja terminaalien tieyhteyksien
kehittäminen sekä pohjavesiohjelma. Näiden
kohteiden investointeja ei ole Pirkanmaalla.
Alueelliset investoinnit ovat pieniä, lähinnä liikenneturvallisuusinvestointeja,
joista alueet päättävät annettujen
kehysten puitteissa. Hankkeilla toteutetaan maakuntien kehittämisstrategioita
ja hankkeista sovitaan maakuntien toteuttamisohjelmien yhteydessä.
Koko maan määrärahan pienuus tietää sitä,
että tiestön turvallisuuden parantamiseen ei esimerkiksi
Hämeen tiepiirissä ole riittävää rahoitusta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon
momentille 31.10.20 lisäyksenä 20 000 000
euroa tieliikenteen alueellisiin investointeihin ja teemapaketteihin
koko maassa sekä lisää momentin perusteluihin
maininnan, että teemapakettien ohjelmaan sisällytetään myös
pääteiden turvallisuusinvestoinnit.
Helsingissä 20 päivänä syyskuuta
2010
- Saara Karhu /sd
- Pia Viitanen /sd
- Jukka Gustafsson /sd