TALOUSARVIOALOITE 250/2008 vp

TAA 250/2008 vp - Matti Kauppila /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kuntien mielenterveystyön henkilöstöresurssien lisäämiseen

Eduskunnalle

Mielenterveysongelmat ovat viime aikoina olleet vahvasti esillä julkisuudessa erityisesti nuorten väkivallantekojen yhteydessä.

Suomalaisten mielenterveyspalveluiden keskeinen puute on se, ettei hoitotakuu toteudu perusterveydenhuollossa: mielenterveyssyistä hoitoon hakeutuvalle ei tehdä elämäntilanteen arviota eikä arvioon perustuvaa hoitosuunnitelmaa. Puutteen korjaamiseen tarvitaan yksinkertaisesti riittävän pitkää keskusteluaikaa lääkärin kanssa. Tämä edellyttää riittäviä henkilöstöresursseja. Ensitapaamisen yhteydessä tehty ihmisen elämäntilanteen arviointi saattaa monessa tapauksessa jo sinänsä ehkäistä akuutin kriisin pahenemisen psyykkiseksi sairaudeksi. Varhainen tilannearvio ja hoitosuunnitelma säästää kustannuksia ja turhaa inhimillistä kärsimystä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  33.60.30 lisäyksenä 2 000 000 euroa kuntien mielenterveystyön henkilöstöresurssien lisäämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Matti Kauppila /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Veijo Puhjo /vas