TALOUSARVIOALOITE 264/2010 vp

TAA 264/2010 vp - Matti Kauppila /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen asumistuen parantamiseen

Eduskunnalle

Asumistuki tukimuotona on toimiva ja tarpeellinen. Asumistuen avulla voidaan tukea tehokkaasti esimerkiksi pienituloisia kahden ja yhden huoltajan lapsiperheitä. Juuri lapsiperheitä tulee tukea enemmän asumisen tukemisen muodossa.

Asumistuen saajien määrän ennakoidaan kasvavan työllisyystilanteen heikentymisen vuoksi ja keskimääräisen tuen kasvavan asumismenojen nousun myötä. Kun asumistuen saajia on vuoden 2010 lopussa noin 164 000, ei asumistuen tukiperusteiden säilyttäminen vuoden 2010 tasolla riitä. Asumisen tukemisessa on huomattavasti parannettavaa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon momentille  33.10.54 lisäyksenä 20 000 000 euroa asumistuen budjettiperusteiseksi parantamiseksi.

Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 2010

  • Matti Kauppila /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Paavo Arhinmäki /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Merja Kyllönen /vas
  • Unto Valpas /vas
  • Annika Lapintie /vas