TALOUSARVIOALOITE 292/2005 vp

TAA 292/2005 vp - Antero Kekkonen /sd 

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen haja-asutusalueiden vesihuoltoon Anjalankoskella

Eduskunnalle

Valtioneuvoston asetus 542/2003 talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla on tuonut tiukkoja vaatimuksia jätevedenkäsittelyn järjestämisestä. Parhaiten vaatimukset täytetään rakentamalla haja-asutusalueille viemäriverkostot ja johtamalla jätevedet kunnallisten vesihuoltolaitosten käsiteltäviksi.

Anjalankoskella ja naapurikunnissa on vireillä useita mittavia hankkeita, joiden rahoitukseen Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen nykyiset avustusmäärärahat eivät riitä, eikä hankkeita päästä toteuttamaan asetuksen määräaikojen puitteissa.

Anjalankoskella on vireillä useita haja-asutuksen vesihuoltohankkeita. Pitkäojan—Huhdanniemen, Myllykosken itäpuolen, Säkkijärven, Marinkylän ja Ahvion—Huhniemen hankkeet koskevat yhteensä 510 taloutta. Kustannusarvio on yhteensä 4 820 000 euroa. Valtion osuus 25 % tarkoittaa 1 200 000:ta euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  35.10.63 lisäyksenä 3 620 000 euroa haja-asutusalueiden vesihuoltooon Anjalankoskella.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Antero Kekkonen /sd