TALOUSARVIOALOITE 313/2004 vp

TAA 313/2004 vp - Risto Kuisma /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Suomen Suunnistusliitolle suunnistuskarttojen tekemiseen

Eduskunnalle

Suomen Suunnistusliitolle myönnettiin viime vuoden budjetin perusteella 585 000 euron määräraha. Suunnistuskarttojen tekemiseen osoitetut varat on vuodesta 2001 lähtien sisällytetty Suunnistusliiton muuhun avustukseen. Määräraha on ollut noin miljoonan markan tasolla jo vuodesta 1990 alkaen. Koska kokonaisavustuksen summa nousi vuosien 2000 ja 2001 välillä juuri noin miljoonalla markalla, niin suunnistuskarttoihin käytettävä summa on edelleen samantasoinen, koska kokonaisavustuksen määrä on pysynyt samana.

Karttojen tekeminen on kuitenkin varsin voimakkaasti kallistunut mm. atk- ja työvoimakustannusten vuoksi. Tilanne rasittaa erityisesti pitkälle harrastajapohjaisin voimavaroin toimivia paikallisseuroja.

Suunnistustaito on jokaiselle kansalaiselle tärkeä perustaito, joka luo turvallisuutta luonnossa liikkujalle. Koulu- ja lähikarttojen tekeminen mahdollistaa myös kaupunkiseutujen lasten ja nuorten saamisen harrastuksen piiriin. Laji ei vaadi kalliita välinehankintoja eikä mittavia yhteiskunnan investointeja harrastetilojen rakentamiseen ja ylläpitoon. Ajantasaisten suunnistuskarttojen tekeminen on kuitenkin välttämättömyys, johon yhteiskunnan on perusteltua kohdentaa riittävää tukea.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  29.98.50 lisäyksenä 300 000 euroa Suomen Suunnistusliitolle suunnistuskarttojen tekemiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Risto Kuisma /sd
  • Veijo Puhjo /vas
  • Reijo Kallio /sd
  • Olli Nepponen /kok