TALOUSARVIOALOITE 338/2005 vp

TAA 338/2005 vp - Marjaana Koskinen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen hyljevahinkojen korvaamiseen ammattikalastajille

Eduskunnalle

Ammattikalastajien määrä uhkaa pienentyä tulevaisuudessa entisestään. Kalan merkitys ruoka-aineena taas kasvaa esim. hullun lehmän taudin, sikaruton ja suu- ja sorkkataudin takia. Varsinais-Suomen ja Saaristomeren kannalta kalastus ja varsinkin ammattikalastus on yksi potentiaalinen ammatti, mutta ammattikalastajia ei ole juurikaan tuettu yhteiskunnan varoin.

Kalastajan ammattiin liittyy suuria epävarmuustekijöitä. Myrskyvahingot elinkeinon harjoittamiselle voivat olla suuret tai toisaalta estävät elinkeinon harjoittamisen. Hylkeiden lisääntyminen Saaristomerellä aiheuttaa myös suuria kuluja pyyntivälineiden menetysten kautta. Jos ammattikalastaja kalastaa verkoilla, voivat hylkeet tuhota verkot totaalisesti. Rymättyläläinen ammattikalastaja arvioi, että hyljevahingot verkkojen menetyksinä vuonna 2003 olivat noin 3 400 euroa. EU on mahdollistanut kertaluonteisen hyljevahinkojen korvauksen vuosille 2000—2001, ja ilmeisesti maa- ja metsätalousministeriö on tuomassa lisäbudjettiin noin 1,5 miljoonaa euroa lisää em. vuosien korvausten kattamiseen, mutta edelleen vuosina 2002, 2003, 2004 ja 2005 hylkeet ovat aiheuttaneet suuria menetyksiä ammattikalastajille. Muistettakoon, että maanviljelijäkin saa katokorvauksen jokaisesta katovuodesta, mutta kalastaja saa hyljevahinkokorvauksen vain vuosista 2000 ja 2001. Ammattikalastajia ei myöskään lohduta se, että ministeriö tukee hylkeitä kestävien pyyntivälineiden mm. rysien hankkimista, koska ko. pyyntivälineiden hankintakustannukset ovat edelleen korkeat ja verkkokalastuksen kohdalla ei ole keksitty hyljettä kestävää verkkoa. Eikä hylkeenpyyntilupien lisääminen auta tilannetta, koska hylkeenpyynti on harvoin ammattilaisten työtä ja tällöin on huomioitava myös eläinsuojelulliset näkökulmat. Ammattikalastajien taloudellista ahdinkoa lisäävät myös lisääntyneet myrskyt, jotka estävät ammatinharjoittamisen, ja pyyntivälineiden rikkoutuminen rasittaa kalastajan taloutta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  30.40.42 lisäyksenä 3 200 000 euroa hyljevahinkojen korvaamiseen ammattikalastajille vuosilta 2002—2005 sekä hyljemäärän rajoittamiseen kohtuulliselle tasolle ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää ammattikalastajien elinkeinon turvaamista koskevan esityksen laatimiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Marjaana Koskinen /sd
  • Esa Lahtela /sd