TALOUSARVIOALOITE 364/2004
vp
TAA 364/2004
vp - Jaakko Laakso /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Hiidenveden
hoito- ja kunnostustoimiin
Eduskunnalle
Hiidenveden asema sekä maantieteellisesti
että käyttöarvon mukaan on huomattava
Uudenmaan vähäjärvisellä alueella.
Sen virkistysmahdollisuuksista nauttivat paikallisesti ja alueellisesti muutkin
kuin rannoilla asuvat ja mökkeilevät. Paine asutuksen
lisäämiseen Hiidenveden alueella on ilmeinen,
ja suuntaus muuttaa loma-asunnot ympärivuotisiksi on pääkaupunkiseudun
tuntumassa yleistymässä.
Rehevöityminen ja jatkuvat sinileväkukinnat kiusaavat
Hiidenvettä. Tarve Hiidenveden hoitoon ja kunnostamiseen
onkin kasvanut edelleen. Vuoden 2003 aikana laadittiin mittava suunnitelma
järven kunnostamiseksi (Saarijärvi, 2003). Lähtökohtana
oli se, että huonoon kuntoon päässeen
Hiidenveden kunnostus pitää olla pitkäjänteistä ja
toimet tulee suunnata tehokkaasti sekä suoraan järveen
että erityisesti valuma-alueelle, jotta ulkoinen ravinnekuormitus
saadaan kuriin.
Hiidenveden hoito- ja kunnostussuunnitelmassa (Saarijärvi,
2003) alueella toteutettavat toimet on esitelty yksityiskohtaisesti.
Lisäksi Hiidenvesi-projektissa tullaan hyödyntämään alueella käynnissä olevan
Karjaanjoki LIFE -hankkeen
tuottamia työkaluja vesistön kunnostuksiin ja
mm. kuormituksen hallintaan. Esimerkiksi matemaattisen mallinnuksen
avulla voidaan priorisoida ne alueet, joissa valuma-aluekunnostuksista
(kosteikot, laskeutusaltaat) on eniten hyötyä.
Hiidenvesi-projektissa olennaista on myös paikallisten
asukkaiden osallistuminen hankkeen toteutukseen. Hiidenvedellä käynnistetään
vedenlaadun tarkkailu, johon ranta-asukkaat osallistuvat alueittain.
Myös hoitokalastuksissa paikallisia toimijoita aktivoidaan.
Osallistuminen paikallistasolla lisää suoraan
kiinnostusta vesiensuojeluun. Hankkeessa on myös tarkoitus
tuottaa uutta tietoa ja menettelytapoja järvien kunnostuksiin,
jotta muutkin vesistöjen hoito- ja kunnostushankkeet voivat
hyötyä Hiidenvesi-projektissa saatavista tuloksista.
Hiidenvesi-hankkeessa mukana ovat kaikki alueen kunnat, Uudenmaan
ympäristökeskus, Helsingin yliopisto sekä paikalliset
toimijatahot, kuten Hiidenveden kalastusalue, Hiidenveden suojeluyhdistys
ry, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry
sekä Hiidenveden osakaskunnat (kalastuskunnat). Sitoutuminen
hankkeeseen ja halu parantaa Hiidenveden tilaa on kaikilla toimijatahoilla
ilmeinen.
Hiidenvesi-hankkeen on kaavailtu kestävän neljä vuotta.
Vuosina 2005—2008 toteutettavan projektin kuluista paikallisen
omarahoituksen osuudeksi on laskettu 50 %. Valtion
osuudeksi esitetään puolta kuluista. Hankkeen
yksityiskohtainen budjetti löytyy kunnostus- ja hoitosuunnitelman
yhteydestä (Saarijärvi, 2003).
Hiidenveden hoito- ja kunnostustoimien kustannukset vuosina
2005—2008:
|
2005 |
2006 |
2007 |
2008 |
Yht./euroa |
| Omarahoitus |
309 450 |
302 950 |
287 450 |
287 450 |
1 187 300 |
| Valtion osuus |
309 450 |
302 950 |
287 450 |
287 450 |
1 187 300 |
| Yhteensä/euroa |
618 900 |
605 900 |
574 900 |
574 900 |
2 374 600 |
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 35.10.77 lisäyksenä 309 450
euroa Hiidenveden hoito- ja kunnostustoimien kustannuksiin.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004
- Jaakko Laakso /vas
- Matti Saarinen /sd