TALOUSARVIOALOITE  368/2008 vp

TAA 368/2008 vp - Kari Kärkkäinen /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen rautateiden päällysrakenteiden uusimiseen

Eduskunnalle

Valtiovarainvaliokunta totesi joulukuussa 2007, että "rataverkon liikennerajoitukset lisääntyvät nopeasti, jolloin rautatieliikenteen kilpailukyky kuljetusmuotona heikkenee. Ensi vuonna rataverkon kunnosta johtuvien nopeusrajoitusten määrä nousee jo noin 630 kilometriin, kun se vielä viime vuonna oli noin puolet vähemmän."

Ratojen huonokuntoisuuden takia kuljetusten turvallisuusriskit kasvavat ja aikataulujen noudattaminen vaikeutuu. Liikennerajoitukset aiheuttavat rautatiejärjestelmän sidonnaisuuksien takia ongelmia koko päärataverkolle. Nämä ongelmat puolestaan heikentävät rautateiden asiakaspalvelua ja kilpailukykyä.

Rataverkon kehittämisen rinnalla on huolehdittava siitä, että rataverkko pidetään jatkossakin koko maan kattavana. Ratojen kunnossapitoon ja korjausinvestointeihin on suunnattava budjettivaroja niin, että Ratahallintokeskuksella on mahdollisuus suunnitelmallisesti pääratojen lisäksi myös ns. vähäliikenteisten ratojen pitämistä liikennöitävässä kunnossa.

Tavaraliikenteen osalta ratojen huonokuntoisuudesta johtuvat painorajoitukset vaikeuttavat merkittävällä tavalla esimerkiksi puutavaraliikenteen kuljetuksia. Tämä vaikuttaa suoraan näitä kuljetuksia käyttävien yritysten toimintaedellytyksiin. Vaunukuormien kasvattaminen vastaavasti lisäisi rautatiekuljetusten kilpailukykyä. Rataverkon huono kunto johtaa vähitellen siihen, että yhä enemmän teollisuuden kuljetuksia ja myös matkustajaliikennettä siirtyy jo ennestään suuresti rasitetuille ja huonokuntoisille maanteille.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.22 lisäyksenä 30 000 000 euroa rautateiden päällysrakenteiden uusimiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Tarja Tallqvist /kd
  • Sari Palm /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Bjarne Kallis /kd