TALOUSARVIOALOITE 41/2012 vp

TAA 41/2012 vp - Jussi Halla-aho /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Eläkkeellä olevien presidenttien menoihin ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Vuoden 2013 valtion budjetissa myönnetään 600 000 euron määräraha eläkkeellä olevien presidenttien erinäisten menojen maksamiseen tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain mukaisesti. Valtion talousarvion rajoissa voidaan tasavallan presidentille hänen eläkkeelle siirtymisestään lähtien tarjota sopiva asunto, työtilat, kuljetus-, turvallisuus-, sihteeri- ja toimistopalveluja ynnä muita tarpeellisiksi katsottuja palveluja, joita eläkkeelle siirtynyt presidentti tarvitsee valtiollisena edustajana tai siihen rinnastettavassa tehtävässä toimiessaan.

Koska entiset presidentit nauttivat varsin kohtuullista eläkettä ja koska eläkkeellä olevilla presidenteillä ei ole pakollista valtiollista toimintaa, olisi oikeutettua säästää taloudellisesti tiukkoina aikoina myös näistä valtion kuluista. Sopiva säästömäärä olisi puolet ensi vuoden määrärahasta eli 300 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2013 talousarvion momentilta  22.02.02 300 000 euroa eläkkeellä olevien presidenttien menoihin ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Jussi Halla-aho /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Mika Niikko /ps