TALOUSARVIOALOITE 42/2005 vp

TAA 42/2005 vp - Sirkka-Liisa Anttila /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 2 peruskorjaamiseen välillä Vihti—Pori

Eduskunnalle

Valtion ensi vuoden talousarviossa on osoitettuna 5 milj. euron määräraha valtatien 2 peruskorjaamiseen välillä Vihti—Pori. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 45 milj. euroa. Valtatien 2 peruskorjaamista on valmisteltu viimeiset kuusi vuotta kolmen tiepiirin, Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Hämeen tiepiirin, yhteistyönä. Hankesuunnitelma on laadittu tavoitteena parantaa valtatien 2 sujuvuutta, elinkeinoelämän kuljetusvarmuutta, kuljetusten tehokkuutta ja matka-aikojen ennustettavuutta. Lisäksi tavoitteena on vähentää yhdyskuntien vedenhankinnalle tärkeiden pohjavesialueiden likaantumisriskiä ja lisätä liikenteen turvallisuutta erityisesti alueen suuren hirvikannan vuoksi.

Hankkeeseen talousarviossa varattu 45 milj. euron kustannusarvio ei riitä kattamaan ohituskaistojen rakentamista 20 km:n välein, kuten on yleisesti tavoitteena tällaisissa tiehankkeissa. 45 milj. euron kustannusarviolla ohituskaistojen määrä jäisi neljään, ja kaistat olisivat siten yli 30 km:n välein. Jotta ohituskaistat olisivat 20 km:n välein, niitä tarvitaan kuusi välillä Pori—Vihti. Yhden ohituskaistan rakentaminen maksaa noin 2,3 milj. euroa. Jotta valtatien 2 liikenteenvälityskykyä ja turvallisuutta kyettäisiin nostamaan samalle tasolle kuin muissakin vastaavissa hankkeissa, tarvitaan ensi vuoden talousarvioon 5 milj. euron lisäys kuuden ohituskaistan rakentamiseksi nykyisen rahan riittäessä vain neljään ohituskaistaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.24.78 lisäyksenä 5 000 000 euroa valtatien 2 peruskorjaamiseen välillä Vihti—Pori.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Kauko Juhantalo /kesk
  • Jouko Skinnari /sd
  • Matti Saarinen /sd
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Minna Lintonen /sd
  • Tuija Nurmi /kok
  • Matti Kauppila /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Päivi Räsänen /kd
  • Satu Taiveaho /sd
  • Mikko Elo /sd
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk