TALOUSARVIOALOITE 42/2012 vp

TAA 42/2012 vp - Jussi Halla-aho /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Eurooppalainen Suomi ry:n valtionapuun ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Vuoden 2013 valtion budjetissa myönnetään 1 693 000 euron määräraha valtionavustusten maksamiseen eräille yhteisöille. Kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotukseen varatusta määrärahasta osoitetaan myönteisesti Euroopan integraatioon suhtautuvalle Eurooppalainen Suomi ry:lle 249 000 euroa sekä Vaihtoehto EU:lle Tiedotuskeskus ry:lle 51 000 euroa. Jälkimmäisen järjestön toiminta-ajatuksena on vaihtoehtoisen tiedon jakaminen ja kansalaiskeskustelu EU:sta ja EU:n päätöksenteosta.

Euroopan unionin hegemonista asemaa Suomessa ei tarvitse vahvistaa Eurooppalainen Suomi ry:n saamalla lähes viisinkertaisella tuella Vaihtoehto EU:lle -järjestöön nähden. Tasapuolisuuden nimissä Eurooppalainen Suomi ry:n määrärahasta tulee leikata 200 000 euroa, jolloin sille jää 49 000 euron määräraha ensi vuoden budjettiin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2013 talousarvion momentilta  24.90.50 200 000 euroa Eurooppalainen Suomi ry:n valtionapuun ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Jussi Halla-aho /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Hanna Mäntylä /ps