TALOUSARVIOALOITE 424/2002 vp

TAA 424/2002 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Suomijärven kunnostuksen jatkamiseen Karviassa

Eduskunnalle

Karvian Suomijärvi on maailmanlaajuisesti tunnettu lintujärvi. Ajan kulku on kuitenkin aiheuttanut epätyydyttävää kehitystä. Järvi on ruohottunut, kasvanut osin umpeen ja muodostunut vähemmän lintuystävälliseksi.

Ympäristöministeri Haavisto lupasi aikoinaan paikalla käydessään, että järven kunnostus viedään eteenpäin nopein toimenpitein. Toisin on käynyt ja asia on edennyt kuin Iisakin kirkon rakentaminen. Osasyy lienee se, että asian liikkeelle saannin yhteydessä runsaat kymmenen vuotta sitten törmättiin virkamiesten laiminlyönteihin, joiden vuoksi ministerikin joutui valehtelemaan. Virkamiehen muisti on pitkä.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  35.10.77 600 000 euroa Karvian Suomijärven kunnostamisen saamiseksi päätökseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Sulo Aittoniemi /alk