TALOUSARVIOALOITE 429/2005 vp

TAA 429/2005 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Pohjois-Karjalan maakunnan kehittämiseen kansallisesti rahoitettavilla hankkeilla

Eduskunnalle

Momentilta 26.98.43 myönnetään osaamiskeskusohjelman ja aluekeskusohjelman perusrahoitus. Pohjois-Karjalan osaamiskeskusohjelmasta on kaksi osaamisalaa valtakunnallisessa osaamiskeskusohjelmassa: puuteknologia- ja metsäosaaminen sekä muovi- ja metalliosaaminen. Näillä osaamisaloilla on kaksi valtakunnallisestikin merkittävää hanketta: puuteknologian korkean osaamisen kehittämisyksikkö ja muovin sekä metallin tuotekehityskeskus.

Ko. ohjelmien onnistunut toteuttaminen edellyttää ohjelmien käynnistäjien taholta pitkäjänteistä vastuullisuutta perusrahoituksessa. Siksi on tärkeää turvata myönteisesti kehittyvien osaamisalojen kehittämisyksikköjen vahvistaminen.

Alueiden kehittäminen pelkästään tavoite 1 -ohjelman rahoitukseen pohjautuen on osoittautunut riittämättömäksi. Siksi tulee maakunnan kehittämisrahaa myöntää myös kansallisesti rahoitettaviin hankkeisiin.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  26.98.43 lisäyksenä 2 000 000 euroa Pohjois-Karjalan maakunnan kehittämiseen kansallisesti rahoitettavilla hankkeilla.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Esa Lahtela /sd