TALOUSARVIOALOITE 432/2005 vp

TAA 432/2005 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Joensuun aluepalolaitoksen, hätäkeskuksen ja liikkuvan poliisin tilojen uudisrakennushankkeeseen

Eduskunnalle

Joensuun palolaitoksen toiminnan jatkumisen edellytyksistä nykyisissä rakennuksissa tehtiin tarveselvitys vuonna 2003. Selvityksen perusteella todettiin, ettei paloaseman peruskorjaus ole kannattavaa. Nykyisen rakennuksen peruskorjauksen ja laajennuksen kustannukset ylittäisivät uudisrakennuksen kustannukset, ja tontin ahtauden ongelma jäisi ratkaisematta.

Uudisrakennushankkeen suunnittelun käynnistyttyä on kohteeseen liitetty myös hätäkeskuksen ja liikkuvan poliisin tilat. Kolmen eri toimijan sijoittumisella saadaan aikaan synergiaetuja eräiden tilojen käytön suhteen.

Hankkeen rahoittajana tulee toimimaan Joensuun kaupunki. Tilat hätäkeskukselle ja liikkuvalle poliisille vuokrataan pitkäaikaisella vuokrasopimuksella.

Kustannusarvio on 9,5 milj. euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon luvun  28.60 uudelle momentille 9 500 000 euroa Joensuun pelastuslaitoksen, hätäkeskuksen ja liikkuvan poliisin uudisrakennushankkeeseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Esa Lahtela /sd