TALOUSARVIOALOITE 433/2001 vp

TAA 433/2001 vp - Jukka Gustafsson /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ammatilliseen lisäkoulutukseen

Eduskunnalle

Suomen kansantalouden viime vuosien ripeä kasvu on kesän aikana taittunut, ja edessä ovat varsin epävakaat talousnäkymät. Realististenkin arvioiden mukaan BKT:n kasvu jää tänä vuonna noin prosentin tasolle. Mikäli talouden taantuminen jatkuu ensi vuonna, voivat edessä olla työttömyyden kasvu ja kansantalouden vakava häiriötila. Valtion ensi vuoden budjetissa tulisikin varautua tähän, ja varata riittävät varat työttömyyden kasvun kohtaamiseen. Tärkeitä suhdannepolitiikan keinoja ovat muun muassa aikuisten ammatillisen koulutuksen lisääminen ja erilaiset työllistämistoimet.

Aikuisten ammatillisen lisäkoulutuksen määrärahat laskivat rajusti viime vuodesta. Vaikka lisäkoulutuksen tarve on suuri, ovat koulutuksen järjestäjät joutuneet vähentämään koulutustarjontaansa ja irtisanomaan henkilökuntaansa. Myös OECD on kiinnittänyt vakavaa huomiota siihen, kuinka Suomessa käytetään poikkeuksellisen vähän voimavaroja keski-ikäisen väestön kouluttamiseen.

Aikuisten ammatillisen lisäkoulutuksen määrärahat tulee vakiinnuttaa vuositasolla käytettävissä olevalle noin 700—800 miljoonan markan tasolle lähivuosiksi. Viime vuosina tapahtunut määrärahojen voimakas vaihtelu ei ole ollut omiaan tuomaan aikuisten ammatilliseen lisäkoulutukseen jatkuvuutta ja koulutuksen määrätietoista kehittämistä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioit-taen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  29.69.33 lisäyksenä 15 000 000 euroa ammatilliseen lisäkoulutukseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Jukka Gustafsson /sd
  • Veijo Puhjo /vas
  • Esa Lahtela /sd
  • Valto Koski /sd
  • Säde Tahvanainen /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Jussi Ranta /sd
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Tero Rönni /sd
  • Pia Viitanen /sd