TALOUSARVIOALOITE 439/2002
vp
TAA 439/2002
vp - Olavi Ala-Nissilä /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Irti
Huumeista ry:n toiminnan tukemiseen
Eduskunnalle
Huumeiden käyttö kasvaa Suomessa
edelleen ja sen vaikutukset heijastuvat monin eri tavoin ihmisten
arkipäivän elämään.
Nuoret ja perheet ovat etulinjassa. Nuoren huumeura maksaa yhteiskunnalle
miljoonia markkoja. Se on myös katastrofi perheelle. On
vaikea kuvailla sitä hätää ja tuskaa,
jonka huumeiden käyttö tuo perheeseen. Hyvällä ennalta
ehkäisevällä työllä voidaan
vaikuttaa niin huumeiden kokeiluun kuin käyttöönkin
ja tukea perheitä päihteiden käytön
ehkäisyyn.
Samalla kun pyritään tehokkaisiin valvontatoimiin
ja ennaltaehkäisyyn, pyritään myös
käyttäjien ja heidän läheistensä hoitamiseen
ja tukemiseen. Huumeiden käyttöä ehkäistään
Suomessa julkisen vallan toimesta vaikuttamalla väestön elinolosuhteisiin
hyvinvointipoliittisin toimin tavoitteena toteuttaa kansalaisten
perusoikeuksia yhdenvertaisesti. Yhtä paljon vastuuta ja
välittämistä tarvitaan perhe- ja lähimmäistasolla.
Irti Huumeista -yhdistys on perustamisestaan lähtien tuonut
mukaan huumekeskusteluun perheiden ja läheisten roolin
käyttäjän rinnalle.
Ennalta ehkäisevän toiminnan ja varhaisen puuttumisen
keinoin pyritään huumeiden käytön kasvusuunnassa
olevaa kehitystä estämään. Aina siinä ei
onnistuta. Tarvitaan myös korjaavaa toimintaa: monipuolista,
ammatillista huumehoitoa sekä pitkäjänteistä kuntouttavaa
toimintaa hoidon jälkeen. Järjestön ammattilaiset
ja koulutetut vapaaehtoiset tarjoavat tukea sekä käyttäjälle että hänen
läheisilleen. Meillä on pitkä kokemus huumeriippuvuudesta
sairautena, joka vaikuttaa koko perheeseen.
Tällä hetkellä tarvitsee erityisesti
Irti Huumeista ry:n alueellinen toiminta tukea. Ilman lisärahoitusta
yhdistys joutuu olennaisesti supistamaan toimintaansa alueosastoissa.
Se näkyy sitten alueiden saamien niin ehkäisevän
työn kuin perhetyönkin palvelujen supistumisena.
Vapaaehtoistyökään ei voi toimia ilman
riittäviä taloudellisia resursseja.
Irti Huumeista ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton
valtakunnallinen järjestö, joka on tehnyt huumetyötä 18
vuotta. Yhdistys toimii 22 paikkakunnalla 500 koulutetun vapaaehtoistyöntekijän
ja 22 palkatun työntekijän voimin. Irti Huumeista
ry:n toimintamuotoja ovat:
-
ennalta ehkäisevä työ (tapahtumia
nuorille, joissa esimerkiksi konserttien kautta viedään tietoa
päihteettömästä vaihtoehdosta,
tiedotustilaisuuksia kouluissa, "Välittämisen
verkosto" verkostoyhteistyö ja kummikoulut vanhempien tukena
päihteitä vastaan, vanhempainillat, Irti Huumeista
Tietobussi, www.irtihuumeista.fi ja muu ehkäisevän
työn materiaali)
-
huumeiden käyttäjien ja heidän
perheidensä tukeminen (perhetyönyksikkö,
läheisryhmät kaikilla paikkakunnilla, tukihenkilötoiminta)
-
koulutus ja tiedottaminen (seminaarit, esitteet, kirjat,
huumetyön erikoislehti Irti-lehti, koulutusta ammattilaisille
ja yrityksille).
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 33.92.50 lisäyksenä 150 000
euroa Irti Huumeista ry:n toiminnan tukemiseen.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002