TALOUSARVIOALOITE 47/2005 vp

TAA 47/2005 vp - Ulla Anttila /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Tikkurilan Teatteri ry:n ylläpitämän Teatteri- ja Sirkuskoulun toimintaan

Eduskunnalle

Tämä talousarvioaloite on Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan yhteiseksi aloitteeksi hyväksymä aloite.

Tikkurilan Teatterikoulu käynnisti toimintansa vuonna 1994 ja täydentyi sirkuskoulutoiminnalla vuonna 1998. Tänä päivänä 7—21-vuotiaita oppilaita on 290, joista noin 40 sirkuskoululinjalla. Opetuspisteitä on viisi. Vuodesta 1994 oppilaitoksella on ollut sopimus Vantaan kaupungin kanssa teatteritaiteen perusopetuksesta ja vuodesta 1998 sirkustaiteen perusopetuksesta.

Vuodesta 2005 teatteritaiteen linja on toteuttanut laajaa oppimäärää Vantaan kaupungin kanssa solmitun sopimuksen mukaisesti.

Oppilaitoksen taiteen perusopetus on ollut laadukasta ja antanut hyvän pohjan luovuuden vahvistamiseen ja alan eri esittävien taiteiden jatko-opintoihin. Laaja esitystoiminta on merkittävä, positiivinen sekä sosiaalisesti ja kulttuurisesti yhdistävä toimintamuoto pääkaupunkiseudulla, jonka toiminnan ja kehittymisen edellytys on valtionavun piiriin pääseminen. Noin 70 % kustannuksista on vanhempien omarahoitusta, ja toiminta on haavoittuvaista rajoittaen myös vähävaraisten lasten osallistumista toimintaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  29.40.30 lisäyksenä 98 000 euroa Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulun ottamiseen tuntiperusteisen valtionavun piiriin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Ulla Anttila /vihr
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Klaus Hellberg /sd
  • Irina Krohn /vihr
  • Matti Saarinen /sd
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Timo Soini /ps
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Tuija Brax /vihr
  • Risto Kuisma /sd
  • Outi Ojala /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Susanna Rahkonen /sd