TALOUSARVIOALOITE 47/2007 vp

TAA 47/2007 vp - Tarja Filatov /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen perustienpitoon

Eduskunnalle

Hallitus toteaa talousarvioesityksessä, että "liikenteen toimialalla ylläpidetään ja kehitetään liikenneyhteyksiä kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaamiseksi ja parantamiseksi. Toimialalla tulee samalla mahdollistaa turvallinen sekä ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä liikkuminen ja kuljettaminen." Kuitenkaan hallitus ei noudata tätä periaatetta tienpitoon osoitetulla määrärahalla.

Lähes neljääsataa kuollutta ja yhdeksää tuhatta loukkaantumista vuosittain tieliikenteessä ei voida pitää hyväksyttävänä. Teiden kunto vaikuttaa merkittävällä tavalla turvallisuuteen. Suuri osa liikenneverkkoamme on rakennettu 1960- ja 1970-luvuilla. Se ei vastaa nykyliikenteen tarpeita.

Liikenneturvallisuutta parantavia väyläinvestointeja tulee vauhdittaa. Erityisesti kohtaamisonnettomuuksia ehkäiseviä keskikaiteita tulisi pystyä rakentamaan nykyistä nopeammalla aikataululla. Lisäksi on osoitettava merkittävä panostus pääteiden kohtaamisonnettomuuksien vähentämiseksi.

Huonot päällysteet, soratiet, kelirikko, ruuhkat ja painorajoitetut sillat lisäävät maantieliikenteen kustannuksia. Merkittävää kansallista pääomaamme, tieverkkoa, ei tule päästää rappeutumaan, koska siinä tapauksessa tiestön saattaminen ennalleen muodostuu kohtuuttoman kalliiksi. Perustienpito on infrastruktuurin ylläpitoa ja yleisen turvallisuuden parantamista, mutta samalla tehokas keino tukea tasapainoista aluekehitystä ja työllisyyttä.

Liikennemäärien kasvaessa pitää väyläverkon tason ja turvallisuuden kasvaa samalla vauhdilla. Keskeisillä tieväylillä teiden kantokyky ei vastaa sitä tarvetta, joka syntyy kasvavista liikennemääristä Keski-Euroopan ja Venäjän välillä.

Toimiva tiestö on kansalaisten arjen kannalta ensiarvoisen tärkeä. Se on myös yksi aluepolitiikan keskeisimmistä välineistä. Sosialidemokraattien mielestä sujuva ja turvallinen liikenne on turvattava riittävällä lisärahoituksella.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 40 000 000 euroa perustienpitoon.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Tarja Filatov /sd
  • Reijo Laitinen /sd
  • Ilkka Kantola /sd
  • Marko Asell /sd
  • Antti Vuolanne /sd
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Johanna Ojala-Niemelä /sd
  • Sirpa Paatero /sd
  • Saara Karhu /sd
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Valto Koski /sd
  • Kari Rajamäki /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Johannes Koskinen /sd
  • Antti Kalliomäki /sd
  • Satu Taiveaho /sd
  • Susanna Huovinen /sd
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Maarit Feldt-Ranta /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Krista Kiuru /sd
  • Merja Kuusisto /sd
  • Katja Taimela /sd
  • Päivi Lipponen /sd
  • Miapetra Kumpula-Natri /sd
  • Matti Saarinen /sd
  • Eero Heinäluoma /sd
  • Jouko Skinnari /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Reijo Kallio /sd
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Tuula Peltonen /sd
  • Jutta Urpilainen /sd
  • Pauliina Viitamies /sd
  • Maria Guzenina-Richardson /sd