TALOUSARVIOALOITE 473/2002
vp
TAA 473/2002
vp - Jukka Gustafsson /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ammatillisten
aikuiskoulutuskeskusten ja valtakunnallisten erikoisoppilaitosten
toiminta-avustuksen säilyttämiseen vuoden 2002
tasolla
Eduskunnalle
Eduskunnan aloitteesta asetettu parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä esitti
keväällä 2002
- ammatillisen lisäkoulutuksen
työnjaon selkiyttämistä,
- aikuiskoulutuskeskusten ja erikoisoppilaitosten aseman
ja tehtävien määrittelyä lainsäädännöllä sekä
- näille järjestäjille myönnetyn
toiminta-avustuksen säilyttämistä rahoituspohjassa.
Toiminta-avustukseen liittyvän esityksen taustalla
oli vakauden hakeminen voimakkaiden rahoitusmuutosten olosuhteisiin
sekä määrärahaleikkauksista
eniten kärsineiden koulutuspalveluiden tuottajien aseman
tilapäinen vahvistaminen niin kauan kun aikuiskoulutuskeskusten
ja erikoisoppilaitosten asemaan vaikuttavien toimenpiteiden valmistelu
on kesken.
Aikuiskoulutuksen resurssikehitys on vuodesta 1997 lähtien
ollut ristiriitainen työelämän muutosten
ja kasvavien koulutustehtävien kanssa. Samanaikainen kehitys
työvoimakoulutuksen resursseissa on merkinnyt työelämän
kehittämiseen erikoistuneille aikuiskoulutuskeskuksille
ja erikoisoppilaitoksille erittäin syviä rahoitusongelmia.
Useissa tapauksissa kyse on ollut suoranaisesta rahoituskriisistä ja
osaavan koulutushenkilöstön irtisanomisista. Em.
koulutuksen järjestäjistä suuri osa on
joutunut tekemään sekä asiakkaiden että henkilökunnan
osalta koulutuksen kannalta epätarkoituksenmukaisia päätöksiä yrittäessään
sopeuttaa toimintansa uudelle, volyymiltaan merkittävästi
aiempaa pienemmälle rakenteelliselle tasolle.
Parlamentaarikkojen keväällä 2002
esittämän kokonaisuuden yksi olennainen kulmakivi
oli ehdotus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain voimaantulosäännöksen
muuttamiseksi siten, että valtionavustukset säilyvät
vuonna 2003 samalla tasolla kuin mitä ne ovat vuonna 2002
ja että valtionavustusten asteittaiseen siirtämiseen
valtionosuusrahoitukseen siirryttäisiin viivästetysti vuosina
2004—2006.
On laskettu, että seuraavien 15 vuoden aikana lähes
miljoona suomalaista työntekijää poistuu työelämästä.
Tämän osaamisen siirto uusille työelämään
tulijoille sekä nopeutuvan muutoksen ennakointi on elinkeinoelämän
ja ammatillisen aikuiskoulutuksen suurimpia haasteita. Työelämän
palvelemiseen erikoistuneiden oppilaitosten henkilökunta
koostuu kokeneista ja taitavista, joustavaan toimintaan sopeutuneista
aikuisnäkökulman työssään
omaksuneista ammattilaisista. Toiminta-avustuksen maksaminen vuonna 2003
vuoden 2002 tasolla antaisi edellytyksiä pitkäjänteisen
henkilöstöpolitiikan harjoittamiselle.
Toiminta-avustusten säilyttäminen vuonna 2003
nykytasolla on perusteltua ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten
ja valtakunnallisten erikoisoppilaitosten toiminnan laadun ja jatkuvuuden
turvaamiseksi.
Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä esitti,
että aikuiskoulutuskeskusten ja erikoisoppilaitosten rahoituspohjan,
vakaiden toimintaedellytysten, opetushenkilöstön
osaamisen ja koulutustarjonnan laadun turvaaminen edellyttää nykymuotoisen
toiminta-avustuksen säilyttämistä rahoituspohjassa.
Esityksen kautta voidaan tehokkaammalla mahdollisella tavalla
vaikuttaa ammatilliseen aikuiskoulutukseen erikoistuneiden järjestäjien toimintaan
ja mahdollisuuteen kehittää koulutuspalveluita.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 29.69.31 lisäyksenä 8 100 000
euroa maksullisena palvelutoimintana annetun aikuiskoulutuksen valtionavustusten
säilyttämiseen vuoden 2002 tasolla.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Jukka Gustafsson /sd
- Valto Koski /sd
- Kari Rajamäki /sd
- Tero Rönni /sd
- Arto Seppälä /sd
- Pia Viitanen /sd
- Lauri Kähkönen /sd
- Klaus Hellberg /sd
- Mikko Kuoppa /vas
- Leena Rauhala /kd
- Veijo Puhjo /vas
- Mikko Elo /sd
- Pirkko Peltomo /sd
- Reijo Laitinen /sd
- Tarja Kautto /sd
- Virpa Puisto /sd
- Matti Saarinen /sd