TALOUSARVIOALOITE 477/2002 vp

TAA 477/2002 vp - Tuula Haatainen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin investointeihin

Eduskunnalle

Vuoden 2000 alussa toimintansa aloittaneen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) keskeisenä tavoitteena on järjestellä uudelleen ja tehostaa Uudenmaan alueen erikoissairaanhoitoa. HUS-kuntayhtymässä on meneillään ja valmisteltavana lukuisia sen sairaaloiden palvelutoiminnan rakennetta, yksiköiden sijoitusta ja erikoistumista sekä työnjakoa uudistavia hankkeita, joiden tavoitteena on erikoissairaanhoidon tehostaminen ja sen väestörakenteeseen suhteutettujen kustannusten alentaminen.

HUS:n toimintoja on 23:ssa sairaalarakennuksessa. Rakennuskanta on vanhaa, useimmat 1930—1960-luvuilla rakennettuja ja monilta osin peruskorjaamattomia. Lähivuosina HUS:n jäsenkuntien rahoitettavaksi tulee huomattava kiinteistöjen peruskorjaus- ja laajennusohjelma, joka osaltaan tukee toiminnallisia muutoksia, kuten päivystyspalvelujen ja muun päällekkäistoiminnan rationalisointia.

Investointien yhteismäärä vuonna 2003 on 76 miljoonaa euroa. Sairaaloiden peruskorjaus- ja laajennustarpeiden vuoksi tulevien vuosien rahoitustarpeen arvioidaan olevan 100—120 miljoonaa euroa vuodessa.

HUS:n suuriin rakennushankkeisiin ei ole myönnetty valtionosuutta, joten sairaalakannan nykyaikaistaminen ja käyttökunnossa pitäminen on jäämässä kokonaan alueen kuntien rahoitettavaksi. Pääkaupunkiseudun kunnat ovat joutuneet suuriin taloudellisiin vaikeuksiin yhteisöverojen tuoton leikkaamisen vuoksi. Koska Uudenmaan alueen erikoissairaanhoidon uudelleenjärjestelyt ja mahdollisuudet vaikuttaa kustannustasoon ovat monilta osin sidoksissa em. hankkeiden toteutukseen, voidaan HUS:lle asetettuja tavoitteita edistää vain kohdentamalla valtion rahoitusta sairaanhoitopiirin investointiohjelmaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.32.31 lisäyksenä 20 000 000 euroa 25 prosentin valtionosuuden maksamiseen HUS-kuntayhtymälle vuoden 2003 suuriin rakennushankkeisiin.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Tuula Haatainen /sd
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Jouko Jääskeläinen /kd
  • Riitta Prusti /sd
  • Matti Saarinen /sd
  • Raija Vahasalo /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok