TALOUSARVIOALOITE 488/2001 vp

TAA 488/2001 vp - Matti Huutola /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Ajoksen satamahanke 2000:n toteuttamiseen Kemissä

Eduskunnalle

Ajoksen satamahanke 2000 on valtakunnallisesti merkittävä hanke. Hanke koskettaa Lapin ohella koko Pohjois-Suomea. Esimerkiksi raakapuun hankinta-alue ulottuu Ruukki—Kajaani-linjalta ylimpään Lappiin saakka. Raakapuuta tuodaan myös meriteitse ulkomailta suuria määriä. Ennusteiden mukaan Perämeren satamien kautta kulkevat perusteollisuuden kuljetukset tulevat kasvamaan vuoteen 2010 mennessä 35 prosenttia. Ennustettu kasvu on jonkin verran suurempi kuin Suomen ulkomaankaupan merikuljetuksille ennustettu keskimääräinen kasvu. Suurella todennäköisyydellä meritse kuljetettavien tuotteiden määrä tulee kasvamaan seuraavien viiden vuoden aikana vuoteen 2006 mennessä lähes miljoona tonnia. Näin ollen Ajoksen satamaa tulee kehittää niin, että se on entistä tehokkaampi ja kilpailukykyisempi. Lapin syväsatama Ajoksen kehittämishanke on Kemin kaupungin, Kemi-Tornion talousalueen sekä koko Pohjois-Suomen kannalta tärkeä hankekokonaisuus, jolla on myönteinen merkitys koko Suomen kansantaloutta ajatellen.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.30.77 lisäyksenä 20 500 000 euroa Ajoksen satamahanke 2000:n toteuttamiseen Kemissä.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Matti Huutola /vas