TALOUSARVIOALOITE 507/2012 vp

TAA 507/2012 vp - Astrid Thors /r 

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Helsingin Meilahteen rakennettavan uuden lastensairaalan rahoitus

Eduskunnalle

Suomi tarvitsee kiireellisesti uuden lastensairaalan Meilahden Lastenklinikan tilalle. Siitä huolimatta, että nykyisin toimitaan osittain museaalisissa tiloissa, klinikka on saavuttanut erinomaisia hoitotuloksia. Lastenklinikalla on valtakunnallinen vastuu monilla hoidon erikoisaloilla, kuten elinsiirrot, sydänviat, kantasolusiirrot ja vaikea epilepsia. Tietyillä erikoisaloilla 2/3 hoitovuorokausista koskee HUS:n alueen ulkopuolelta tulevia lapsia.

Sen lisäksi, että klinikka on vanha ajoittain on esiintynyt sisäilma- ja sairaalabakteeriongelmia. Vanhat tilat rajoittavat myös hoitoa, jossa vanhemmat voisivat osallistua riittävän aktiivisesti lastensa hoitoon. Emme pysty täyttämään eurooppalaisia lasten hyvän hoidon standardeja.

Konkreettinen suunnittelu on käynnistetty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä 16.4.2012 tehdyllä periaatepäätöksellä. Tavoitteena on, että lastensairaala olisi HUS:n vuosien 2016—2021 investointiohjelmassa.

Koska niin suuri osa hoidosta koskee muilta alueilta tulevia lapsia, on väärin, että koko investointi rasittaisi alussa HUS:n alueen kuntia. Kustannukset tullaan tietenkin perimään muilta myöhemmin, jollei muuta rahoitusmallia käytetä. Sen takaamiseksi, että rakentaminen voitaisiin aloittaa tämän vuosikymmenen puolivälissä sosiaali- ja terveysministeriön tulisi selvittää ja valmistella toisenlainen rahoitusmalli, joka olisi hyödyksi kokonaisuudelle.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2013 talousarvion luvun  33.60 perusteluihin lausuman, että hallitus selvittää ja tekee ehdotuksen Meilahteen rakennettavan uuden lastensairaalan erityisestä rahoitusmallista, jolla valtionosuutta voitaisiin käyttää ennenaikaisena rahoituksena sairaanhoitopiirin kuulumattomien kuntien osuutena sairaalan kustannuksista ja että ehdotuksen tulisi sisältyä viimeistään vuoden 2015 talousarvioon.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Astrid Thors /r