TALOUSARVIOALOITE 511/2005
vp
TAA 511/2005
vp - Esa Lahtela /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ympäristökeskusten toimintamenoihin
Eduskunnalle
Ympäristökeskusten tehtävät
ovat viime aikoina oleellisesti lisääntyneet.
Uusi lainsäädäntö (luonnonsuojelu-,
maankäyttö- ja rakennuslaki, ympäristönsuojelulaki
ja vesihuoltolaki) sekä EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin
toimeenpanoon liittyvät tehtävät vaativat
ammattitaitoista ja osaavaa henkilöstöä,
mitä ei ole mahdollista saada muutoin kuin määrärahoja
lisäämällä.
Vaikka ympäristökeskukselle on osoitettu 80 htv:n
henkilökehys, on henkilöstömäärää jouduttu
pitämään pienempänä ja
vakansseja vapaina määrärahojen riittämättömyyden
takia. Parina viime vuotena ympäristökeskus on
selvitäkseen tehtävistään palkannut
jonkin verran lisähenkilökuntaa, ei kuitenkaan
edes henkilökehystä vastaavalle tasolle.
Odotukset ja vaatimukset ovat lisääntyneet, mutta
määrärahat ovat jatkuvasti niukentuneet. Viimeisin
erittäin paljon henkilöstöä vaativa
uusi tehtävä on ollut laki vesienhoidon järjestämisestä.
Jo lakiehdotuksen perusteluissa sen on todettu vaativan ympäristökeskuksessa
vähintään yhden henkilötyövuoden
lisätarpeen. Vuonna 2004 ympäristökeskus
on kohdentanut vakinaisen henkilöstön työpanosta
tähän tehtävään jo
vähintään neljä henkilötyövuotta.
Lisäksi ympäristönsuojelun tehtävät
näyttävät yhä kasvavan EY:n
uusien ympäristönsuojelua koskevien direktiivien
myötä, mihin Kuntaliittokin on osaltaan kiinnittänyt huomiota.
Lisäksi kuntien ympäristönsuojelun
ja teknisen huollon henkilöstö on ajettu äärimmäisen pieneksi,
mikä osaltaan lisää kuntien tarvetta
tukeutua ympäristökeskuksen asiantuntemukseen. Lisämäärärahan
tarve on 350 000 euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 35.40.21 lisäyksenä 350 000
euroa ympäristökeskusten toimintamenoihin.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005