TALOUSARVIOALOITE 517/2013
vp
TAA 517/2013
vp - Ari Torniainen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtatien
6 perusparannukseen välillä Taavetti—Lappeenranta
Eduskunnalle
Valtatie 6 on Suomen teollisuuden raaka-aine- ja satamakuljetusten
tärkeimpiä väyliä sekä Suomen
ja Venäjän välisen tieliikenteen toinen pääyhteys.
Osuudella Taavetti—Lappeenranta (27 km) liikennöi
päivittäin 8 600—12 400
autoa, joista poikkeuksellisen suuri osuus (20—25 %,
lähes 2 000 autoa) on raskasta liikennettä, arkipäivisin
jopa 2 300.
Vuoden 2009 taloustaantuman jälkeen on valtatien 6
liikenne kasvanut jälleen selvästi enemmän
kuin yleensä päätieverkollamme. Tämä johtuu
erityisesti rajaliikenteen voimakkaasta lisääntymisestä.
Raskaan liikenteen ja henkilöautoliikenteen suuri määrä aiheuttaa
usein jonoutumista kapealla valtatiellä ja ongelmia tasoliittymissä.
Ohitusmahdollisuudet ovat riittämättömät
ja nopeustasovaihtelut aiheuttavat omat riskinsä. Tiejaksolla
tapahtuu vuosittain keskimäärin 6 henkilövahinkoon
johtavaa onnettomuutta. Kuolonkolareita on tapahtunut viiden vuoden (2007—2011)
aikana kolme. Onnettomuusriski on yli kaksinkertainen verrattuna
valtateiden keskimääräiseen riskiin.
Tie kulkee Jurvalan taajaman läpi, ja liikenne aiheuttaa
asukkaille turvattomuutta sekä terveys- ja ympäristöhaittoja.
Nopeusrajoituskaan ei tarjoa riittävää turvaa
ja joustavuutta valtatiellä.
Taavetti—Lappeenranta-välille on suunniteltu
kaksiajoratainen valtatie. Tieosuus on suoraa jatkoa Imatran ja
Lappeenrannan välille parannettuun valtatieosuuteen. Taavetti—Lappeenranta-välin
nykyiset liikennemäärät, liikenteen koostumus
sekä erityisesti itäliikenteen aiheuttama kasvupotentiaali
edellyttävät ratkaisua, jossa molempiin suuntiin
on kaksi ajokaistaa käytettävissä. Hanke
sisältää Jurvalan taajaman ohittamisen
eteläpuolelta radan maastokäytävässä.
Hanke on liikennepoliittisessa selonteossa hallituskauden aikana
aloitettavien kohteiden joukossa. Hanke on suunniteltu "liikennerevoluutiohengessä"
nykyinen valtatie optimaalisesti hyödyntäen.
Hankkeen tiesuunnitelma on valmis ja tuli lainvoimaiseksi vuoden
2013 alkupuolella. Suunnitelman mukaan tieosuus parannetaan 2+2-kaistaiseksi
keskikaiteelliseksi tieksi. Kaikki valtatielle jäävät
liittymät toteutetaan eritasoliittyminä. Hankkeen
kustannusarvio on 75 miljoonaa euroa.
Hankkeen toteuttamisella on nyt jo kiire.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
momentille 31.10.77 lisäyksenä 15 000 000
euroa valtatien 6 Taavetti—Lappeenranta-välille
tulevan tien rakentamisen aloittamiseen.
Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
2013
- Ari Torniainen /kesk
- Kimmo Tiilikainen /kesk
- Reijo Tossavainen /ps