TALOUSARVIOALOITE 525/2002 vp

TAA 525/2002 vp - Leea Hiltunen /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen palkkaperusteiseen työllistämistukeen kunnille ja kuntayhtymille Satakunnassa

Eduskunnalle

Hallitus esittää kuntien ja kuntayhtymien palkkaperusteiseen työllistämiseen yli 17 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2001 ja noin 5 miljoonaa euroa vähemmän kuin kuluvan vuoden budjetissa on ollut lisätalousarvio mukaan lukien. Nykyisen kaltaisessa työllisyystilanteessa, jossa työttömyys näyttää pahenevan ensi vuoden aikana, tällainen päätös tuntuu käsittämättömältä.

Tämän vuoden elokuun tilaston mukaan työvoimatoimistoissa oli työttömiä työnhakijoita koko maassa 287 200 ja Satakunnassa 15 450. Näistä työllistyminen on erityisen haasteellista pitkäaikaistyöttömien, vajaakuntoisten ja yli 50-vuotiaiden työhakijoiden kohdalla. Yli vuoden työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli koko maassa tämän vuoden elokuussa 78 612 ja Satakunnassa 4 453. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli koko maassa 93 700 ja Satakunnassa 5 698.

Näiden erityisryhmien työllistyminen suoraan yksityisille työmarkkinoille on vaikeaa, ja monelle työttömälle lähes ainoaksi keinoksi päästä kiinni työelämään ja oppia työelämän perustaitoja ja hankkia tarvittavaa ammattitaitoa jää yhteiskunnan järjestämä työllistämistyö. Näitä voimavaroja ei tässä työllisyys- ja työttömyystilanteessa saa missään tapauksessa vähentää. Päinvastoin voimavaroja on lisättävä ihmisten työkyvyn parantamiseksi ja työkykyisinä pitämiseksi. Tämä on kannattavaa niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin kannalta.

Työttömyys on lisääntymässä tulevan vuoden aikana, mikä asettaa valtiolle lisää vastuuta työnsaannin turvaamisesta. Tämä vastuu tarkoittaa myös lisää euroja palkkaperusteiseen työllistämistukeen kunnille ja kuntayhtymille Satakunnassa, koska yksityisen puolen työllistämismahdollisuudet suurelle osalle työllistymistä haluavia ei tuo todellisia mahdollisuuksia.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  34.06.30 lisäyksenä 1 000 000 euroa palkkaperusteiseen työllistämistukeen kunnille ja kuntayhtymille Satakunnassa.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Leea Hiltunen /kd