TALOUSARVIOALOITE 526/2001 vp

TAA 526/2001 vp - Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ympäristötöiden edistämiseen

Eduskunnalle

Ympäristöministeriön ympäristötöillä kunnostetaan muun muassa terveellisen asuinympäristön kunnostamiseksi tärkeitä saastuneita maa-alueita, suojellaan yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta tärkeitä pohjavesialueita (vanhojen maa-ainesottopaikkojen kunnostaminen ja maisemointi) ja luodaan monipuolisia ja välttämättömiä edellytyksiä matkailuelinkeinojen tarpeisiin. Matkailukeskusten, niiden lähialueiden ja luonnonsuojeluverkoston hyötykäyttö vaativat investointeja, joita yrittäjillä ei ole mahdollisuuksia tehdä. Työt ovat osoittautuneet myös työllisyyden hoidon kannalta tuottaviksi ja vaikuttaviksi investoinneiksi.

Ympäristötöiden määrärahat ovat laskeneet reaaliarvoltaan noin puoleen viimeisen 10 vuoden aikana. Esitämme, että vuoden 2002 työmäärärahoja lisätään niin, että syntynyt jälkeenjääneisyys voidaan poistaa. Tämä edellyttää 30 miljoonan markan, eli noin 5 045 640 euron lisäystä määrärahoihin.

Esimerkiksi Oulun alueella saastuneet maa-alueet ovat tehokkaan maankäytön suunnittelun ja toimivan kaupunkirakenteen laajentamisen esteenä. Haukiputaalla saastunut vanha tehdasympäristö muodostaa uhan ympäröivälle asutukselle. Suomessa sattuu vuosittain pohjavesien pilaantumistapauksia, jotka voitaisiin välttää ennakoivalla kunnostus- ja suojelutoiminnalla. Terveellinen ja turvallinen talousvesi on uhattuna monin paikoin, ellei korjaavia toimia ole varaa tehdä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  35.10.77 lisäyksenä 5 045 640 euroa ympäristötöihin.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk
  • Esko Kurvinen /kok