TALOUSARVIOALOITE 532/2002 vp

TAA 532/2002 vp - Anne Holmlund /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Porin ja Rauman väylätöihin

Eduskunnalle

Suomen sijainti merimatkan takana keskiseen Eurooppaan nähden asettaa kovat haasteet maamme ulkomaanliikenteen hoidolle, satamille ja väylille. Toisaalta vahva merenkulkuelinkeino antaa runsaasti mahdollisuuksia tuottoisaan toimintaan ja työmahdollisuuksia.

Porin ja Rauman satamilla on merkittävä vaikutus Satakunnan elinkeinoelämässä. Niiden välitön työllistävä vaikutus on noin 1 660 htv ja välillinen vajaat 40 htv. Sidonnaiset vaikutukset ovat n. 4 600 htv.

Liikenne- ja viestintäministeriön asettaman meri- ja sisävesiväylien pitkän tähtäimen kehittämisohjelmassa maakunnan molempiin keskeisiin satamiin on kaavailtu uutta väylää.

Raumalle johtaa kaksi väylää, Valkeakarin 7,5 metrin ja Rihtniemen 10 metrin väylät. Rauman satamaa ollaan jatkuvasti laajentamassa. Erityisesti paperirahtaukset edellyttävät entistä suurempaa laivakokoa, minkä edellytyksenä puolestaan on kuitenkin nykyistä syvempi, joko 11- tai 12-metrinen väylä.

Väylätöiden kustannusarvio on valittavasta vaihtoehdosta riippuen joko 19 milj. euroa (Valkeakari) tai 21 milj. euroa (Rihtniemi). Sataman osalta kustannukset ovat samat, 1,9 milj. euroa.

Porin Mäntyluodon väylä tulee syventää nykyisestä 10 metristä 12 metriin. Outokummun Harjavalta Metals on laajentamassa tuotantoaan, ja se edellyttää raaka-aineen tuonnin lisäämistä. Väylän syventämisen ohella myös satamassa on tehtävä ruoppaustöitä.

Väylätöiden kustannusarvio on 16 milj. euroa ja sataman osalta 5 milj. euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.30.77 6 000 000 euroa Porin ja Rauman väylätöiden aloittamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Anne Holmlund /kok
  • Reijo Kallio /sd
  • Jouni Lehtimäki /kok
  • Veijo Puhjo /vas
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Leea Hiltunen /kd
  • Katja Syvärinen /vas
  • Timo Kalli /kesk
  • Juha Korkeaoja /kesk